Kategoria: Yleinen

Satu meni salille – kun kuntosaliharjoittelusta tuli harrastus

Seuraavaksi marraskuun kuntokamarilainen: tarina Sadun treenaamisesta Fysiopulssin älykuntosalilla Kuntokamarilla, olkaa hyvät.

Satu kiinnostui kuntosaliharjoittelusta reilut pari vuotta sitten Helsingissä, jonka jälkeen yhdessä fysioterapeutin kanssa etsittiin sopivaa kuntosalia myös kotiseudulta. Samaan aikaan Sadun ja fysioterapeutin kuntosalietsintöjen tuloksettomuus antoivat lisäkipinää jo hyvässä käynnissä olleeseen Fysiopulssin Kuntokamarin perustamisprosessiin.  Ja niin lopulta tarinalla on onnellisen lopun alku, sillä Satu aloitti kuntosaliharrastuksen Kuntokamari-salillamme.

  1. Kauanko olet harjoitellut Kuntokamarilla ja kuinka usein (viikkokäyntimäärä) käyt harjoittelemassa?

Aloitin harjoittelun tammikuussa 2019 ja käyn treenaamassa pääosin kaksi kertaa viikossa.

  1. Mitä harjoittelu on sinulle antanut?

Sadulta kysyttäessä, mitä kuntosaliharjoittelu on sinulle antanut, vastaus on kuin suoraan kopio kenen tahansa kuntosalitreenaajan suusta ”Kuntoilun iloa. Hyvän olon tunnetta. Jaksaa paremmin. Mukava huomata, kuinka lihakset vahvistuivat muutamien treenien jälkeen. Lihaksia on tullut luiseville olkapäille ja hartiaseudun lihakset ovat paremmassa kunnossa kuin ennen. Ennen ne olivat aina jumissa. Jaksan kannatella päätäni ja pitää ryhtiäni hiukan paremmin. Kuntosalista on tullut minulle lempiharrastus ja se tunne, että pystyn tekemään mitä muutkin, antaa minulle valtavasti iloa ja myös mahdollisuuden huolehtia omasta hyvinvoinnista/terveydestä.”

  1. Harjoitteletko sinulle suunnitellulla ohjelmalla? Ohjelman sopivuus sinulle?

Sadun mielestä hänelle suunniteltu ohjelma on ”Erittäin sopiva. Se on tehty oman kuntoni/vammani mukaan. Tarvittaessa sitä voidaan muokata mm. lisäämällä vastusta”.

Fysiopulssin välikommentti: ”Tähän asti Satu on kuin kuka tahansa salitreenaaja mutta hänen kohdallaan myös  Fysiopulssin ideologia, ajatusmalli ”Liike kuuluu kaikille” pitää todellakin paikkansa. Sadun nähdessään moni saattaakin pohtia, miten kuntosaliharrastus hänelle mahdollistuu? Hänhän käyttää liikkumisen välineenä sähköpyörätuolia. Hänellä on CP-vamma ja selkäydinvaurio. Satu on vartalon ja raajojen heikkouden vuoksi täysin riippuvainen muiden avusta päivittäisissä toiminnoissaan, myös kuntosalilla Satu tarvitsee henkilökohtaisen avustajan. Satu tarvitsee avun ja apuvälineitä ”koneisiin kytkentään” mutta  sinnikkyydellä hoitaa lopun harjoittelusta. Satu kertoo saavansa apua moniin vamman aiheuttamiin hankaluuksiin esimerkiksi Satu käyttää ennen harjoittelua lämmittelyssä moottiriavusteista Motomedia ylä- ja alaraajoille, jonka avulla hän kertoo saavansa koko kroppaan liikettä, se helpottaa spastisuutta, vähentää  turvotusta ja saa suolistoon liikettä.”

  1. Kuntosalitilan ja -välineiden esteettömyys/käyttömukavuus/älyrannekkeen käyttö?

Sadulta satelee kiitoksia kuntosalitilojen esteettömyydestä ja käyttömukavuudesta. Hänen kokemuksen mukaan älyrannekkeella harjoittelu on hyvin helppoa ja kätevää. Sali on tilava, helppo liikkua sähköpyörätuolillakin. Laitteissa on selkeät näyttöruudut. Ja älyranneke on helppokäyttöinen. ”Muutamassa laitteessa on tuoli/penkki, jota on helppo siirtää sivuun ja mennä itse pyörätuolilla sille paikalle. Kuntosalista löytyvät myös pienapuvälineet henkilölle, jolla on heikot tarttumaotteet”.

  1. Suosittelisitko Kuntokamariharjoittelua muille?

Suosittelen ehdottomasti Kuntokamariharjoittelua muillekin liikuntarajoitteisille.

  1. Vapaat kommentit Kuntokamarista ja siellä harjoittelusta: 

”Viiden tähden kuntosali!” – hän huikkaa vielä lopuksi.

Fysiopulssin kommentti: ”Valitsimme Sadun marraskuun kuntokamarilaiseksi, koska hän on erityisen sinnikäs ja iloinen harjoittelija. Satu on esimerkki monelle liikuntarajoitteiselle, miten mahdollistuu tekeminen, joka tuottaa mielihyvää ja kaupan päälle kuntokin kasvaa.  Niinkuin usein rajoitteista sanotaan: suurimmat rajoitteet ovat toden totta omien aivojemme syövereissä. Niin paljon olemme nähneet harrastamisen tuottamaa iloa, mielihyvää ja sitä kautta toimintakyvyn nousua mutta samaan aikaan monelle liikuntarajoitteiselle liikkumis- tai muun harrastuksen toteutuminen ei mahdollistu. Rajoittavaksi tekijäksi muodostuvat avustajan tarve, harrastuksen rahoitus, perhe, harrastuspaikkojen mahdollisuudet, lopulta esteenä saattaa olla ”vain” kuntoutuja itse… Me Fysiopulssissa olemme halunneet poistaa yhden rajoitteen matkan varrelta ja rakentaneet esteettömän kuntosalin, jossa liike on mahdollista kaikille ikään, kokoon, näköön, vammaan tai vammattomuuteen katsomatta.

Sadun tarinan kohdalla on muistettava, ettei kuntosaliharrastus palauta hänelle itsenäistä, ilman apuvälinettä toteutuvaa liikuntakykyä tai arkea ilman täyttä apua vammojen vakavuudesta johtuen. Mutta kuvat kertovat, että vamman laatu ei ole ainoa mittari hyvään elämään.”

Sari on lokakuun Kuntokamarilainen

Lokakuun Kuntokamarilaiseksi Fysiopulssin raati on valinnut Sarin. Sari sai palkinnoksi Fysiopulssin treenikassin sisältäen lisäenergiaa- ja motivaatiota omiin treeneihin.

Lokakuun Kuntokamarilaiseksi valitsimme Sarin. Sari on tuttu kasvo Kuntokamarilla alusta alkaen. Sari aloitti harjoittelun Kuntokamarilla Syksyllä 2018 yhdessä Personal Trainerin Jonnan kanssa. Valmennustapaamisia on ollut noin 1-2 kertaa kuukaudessa Sarin omatoimisten treenien lisäksi. Valmennus on räätälöity juuri Sarin tavoitteita tukeviksi ja arkeen sopivaksi. Alkuun kartoitimme Sarin tilannetta tarkemmin ja teimme tavoitetta tukevat alkumittaukset, mitkä pitivät sisällään mm. Tanita-kehonkoostumusmittauksen ja lihaskuntotestit. Tarkistimme myös Sarin ruokavalion. Pääsääntöisesti valmennustapaamiset ovat tapahtuneet Kuntokamarin tiloissa, mutta olemme myös käyneet tekemässä sykeohjattua harjoittelua yleisurheilukentällä sekä hakemassa alaraajoihin happoja Laihian kuntoportaista.

Sari on erittäin päämäärätietoinen kuntoilija. Valmentajana on ollut ilo katsoa Sarin asennetta harjoitteluun. Sari on ollut valmis haastamaan itsensä ja tekemään tavoitteittensa eteen töitä. Sari on halunnut tehdä päätöksen hyvinvoivaisemmasta elämäntavasta ja sitä on ollut ilo saada olla ohjaamassa ja viemässä eteenpäin! Valmennussuhde Sarin kanssa jatkuu.

– Personal Trainer Jonna-

Sarin taustaa:

En omaa kovin vahvaa liikunnallista taustaa. Nuorena harrastukset keskittyivät enemmän käsillä tekemiseen ja koulun liikuntatunnit siihen aikaan olivat kaltaisilleni vähemmän liikunnallisesti lahjakkaille lähinnä kiusallisia ellei jopa traumatisoivia! Olen alkanut ja opetellut liikkumaan aktiivisesti vasta myöhemmällä aikuisiällä, jolloin aloin viihtymään laskettelun, aikuisbaletin ja kahvakuulan parissa. Tätä ennen liikkuminen oli lähinnä arki- ja hyötyliikuntaa sekä koiran kanssa ulkoilua.

Liikunnalliset tavoitteeni liittyvät enimmäkseen omaan terveyteen ja jaksamiseen, liikunnallisesti minulta ei löydy minkäänlaista kilpailuviettiä. Haluan toki haastaa itseäni liikunnan kautta kehittymään ja kokeilemaan, mutta kilpailemiseen en koe intohimoa. Haluan liikunnan avulla edistää sekä fyysistä että psyykkistä jaksamistani hektisessä työssäni. Lisäksi haluan olla fyysisesti hyvässä kunnossa vielä varttuneemmallakin iällä, että selviän mahdollisimman pitkälle itsenäisesti arkisista askareista ja voin harrastaa ja tehdä itselleni mieluisia asioita, kuten lasketella, patikoida ja liikkua koiran kanssa.

PT-palvelut valitsin siksi, että halusin saada itselleni ja omiin tarpeisiini sopivat harjoitusohjelmat. Lisäksi valintaan vaikutti se, että halusin oppia tekemään alusta alkaen kuntosaliharjoittelun sisältämät liikkeet oikein.


Sarin treeneissä on huomioitu myös kehonhuolto. Kehonhuolto on tärkeä osa kehittymisessä ja palautumisessa.

1. Kauanko olet harjoitellut Kuntokamarilla ja kuinka usein (viikkokäyntimäärä) käyt harjoittelemassa?

Olen harjoitellut vuoden verran. Aloitin harjoittelun melkein heti, kun Kuntokamari avasi ovensa. Harjoittelemassa käyn 2-3 kertaa viikossa.

2. Mitä harjoittelu on sinulle antanut?

Harjoittelu on antanut minulle lihasmassaa ja kehon asento ja kannattelu on muuttunut. Lisäksi istuma- ja näyttöpäätetyön aiheuttamat erilaiset ylävartalon lihasjumitukset eivät vaivaa enää. Lisäksi harjoittelu on tuonut säännöllisen rytmin liikuntaan ja totuttanut kehon ”vaatimaan” fyysistä liikkumista.

3. Harjoitteletko sinulle suunnitellulla ohjelmalla? Ohjelman sopivuus sinulle?

Olen harjoitellut koko kuluneen vuoden PT Jonnan ohjauksessa. Jonna on laatinut minulle useamman erilaisen harjoitteluohjelman. Harjoitteluohjelmissa on huomioitu omat toiveeni ja niitä on tarvittaessa myös muokattu toiveitteni pohjalta. Koen, että ohjelmat ovat sopineet minulle, Jonna on huomioinut toiveeni, kehitykseni ja lisännyt myös ohjelmien vaativuutta kunnon kasvaessa.

Vaihtelua ja lisähaastetta harjoitteluun saadaan liikkeiden eri variaatioilla.

 

Fysiopulssin välikommentti: ”Kuntokamarilla on mahdollista harjoitella yhdessä oman henkilökohtaisen valmentajan eli Personal Trainerin kanssa. Valmennussuhde alkaa aina alkukartoituksella, jossa keskustellaan ja kartoitetaan tilanteesi tarkemmin ja valitaan juuri Sinulle sopiva valmennuskokonaisuus tavoitteitasi ja arkeasi tukevaksi. Valmennuksia Kuntokamarilla tekevät Jonna Uusimäki ja Jani Pihlajamäki. Kuntokamarin Personal Trainerit ovat koulutukseltaan myös Fysioterapeutteja. Voit tutustua tarkemmin valmennuspaketteihin nettisivuilamme.”

4. Kuntosalitilan ja -välineiden esteettömyys/käyttömukavuus/älyrannekkeen käyttö?

Kuntosalin ja laitteiden käyttö on helppoa ja vaivatonta rannekkeen avulla. Mielestäni koko konsepti on onnistuttu rakentamaan siten, että asiakkailla olisi mahdollisimman matala kynnys harjoittelun aloittamiseen. Lisäksi kuntosali ei ole liian ”profiloitunut” tietynlaisille treenaajille, joka myös saattaa nostaa osalla kynnystä harjoittelun aloittamiseen.

5. Suosittelisitko Kuntokamariharjoittelua muille?

Ehdottomasti suosittelen ja myös heille, jotka jo harjoittelevat, mutta tekevät sitä kotioloissa. Unohda siis kotikuntosalilla temppuilu ja hanki ranneke Kuntokamarille!

6. Vapaat kommentit Kuntokamarista ja siellä harjoittelusta:

Kiitos!

 

Syyskuun Kuntokamarilainen Kimmo

Kuukauden kuntokamarilainen on uusi Fysiopulssin blogisarja, jossa tapaatte aitoja kuntokamarilaisia ja pääsette seuraamaan heidän harjoittelua älysalilla. Kuukauden kuntokamarilaisen valintakriteerit vaihtelevat ja valintaan osallistuvat koko Fysiopulssin työntekijöistä muodostunut raati.

Kimmo on ensimmäinen kuukauden kuntokamarilainen. Palkinnoksi hän sai ainutlaatuisen Fysiopulssi Kuntokamari -treenikassin harjoittelueväineen.

Syyskuun kuntokamarilaiseksi valitsimme Kimmon. Valintakriteerit olivat: ”Kimmo on ollut mukana heti alusta alkaen kuntokamarin avaamisesta. Hän on aktiivinen, säännöllinen ja tyytyväinen harjoittelija.”

1. Kauanko olet harjoitellut Kuntokamarilla ja kuinka usein (viikkokäyntimäärä) käyt harjoittelemassa?

Olen harjoitellut Kuntokamarissa alusta lähtien syyskuusta 2018. Aluksi innostuneena kävin neljä kertaa viikossa. Nyt pyrin harjoittelemaan säännöllisesti kolme kertaa viikossa. Ja kyllä harmittaa jos joutuu olla jostakin syystä pois.

2. Mitä harjoittelu on sinulle antanut?
Harjoittelu on antanut jaksamista päivään. Silloin, kun käyn harjoittelemassa ennen töihin menoa klo 6, tuntuu olo virkeältä koko päivän. Aluksi tavoitteenani oli painonpudotus, nyt ohjelmani on voimapainotteinen. Aloituksen jälkeen paino on pudonnut 10kg, joka on nyt pysynyt.

3. Harjoitteletko sinulle suunnitellulla ohjelmalla? Ohjelman sopivuus sinulle?
Harjoitteluni tapahtuu ohjelmalla, joka on päivitetty viimeksi maaliskuulla. Ohjelma tuntuu sopivalta. Harjoittelusta tekee hyvän, että voin myös tarpeen tullen itse muokata harjoitusohjelmaani ja nostaa vastuksia.

Fysiopulssin välikommentti: ”Fysiopulssin kuntokamarilla jokainen harjoittelija on erityinen ja haluamme mahdollistaa kaikille tehokkaan ja yksilöidyn harjoittelun. Suosittelemmekin jokaiselle yksilöllisesti laadittua harjoitusohjelmaa (ja myös säännöllisin väliajoin tehtyä ohjelman päivitystä) ja henkilökohtaista ohjausta, jotka myös Kimmolle on fysioterapeutin toimesta tehty. Yksilöllinen harjoitusohjelma toteutetaan älyrannekkeelle, jota kuntosalilaitteelle vilauttamalla saadaan laitteet aktivoitua sinun harjoittelusi mukaan –  sinulle suunnitellut vastukset, toistomäärät, sarjat ja sarjojen palautusajat. Kone ohjaa sinun harjoitteluasi, myös nousujohteisuuttasi – eikä varmasti anna sinun lintsailla harjoittelussa.”

Testissä uusi kesän Kuntokamarivaaleissa asiakkaiden äänillä voittanut lonkan lähennys/loitonnuslaite.

4. Kuntosalitilan ja -välineiden esteettömyys/käyttömukavuus/älyrannekkeen käyttö?

Kuntokamarin paineilmalaitteet sopivat minulle tosi hyvin. Hyödyn harjoitteluun saa myös liikkeen palautusvaiheessa. Älyrannekkeen käyttö on hyvä asia.

5. Suosittelisitko Kuntokamariharjoittelua muille?
Ehdottomasti. Kuntokamarille on helppo tulla ja uusien on helppo aloittaa harjoittelu.

6. Vapaat kommentit Kuntokamarista ja siellä harjoittelusta: 

Loistava paikka treenata. Pitkä aukioloaika mahdollistaa harjoittelun myös ennen töihin menoa.

Liike palaa Ellan elämään – 40 vuotta fysioterapiaa parafiinihoidoista älykuntosaliin.

Ellan tarina alkaa 

Näin jälkeenpäin Ella ymmärtää olleensa lapsesta asti poikkeuksellinen. Ellalla kaikkeen liikkumiseen ovat aina liittyneet kivut ja niveltuntemukset. Ella luuli pitkään, että se on normaalia. Hän luuli, että kaikilla sattui juokseminen polviin. Hän ihmetteli kuinka kaveri voi juosta niin nopeasti ja pitkään. Hänen polviinsa sattui juokseminen aina. Se ei ollut sellaista sattumista, että oudokseltaan uuden lajin rasitusarkuutta, vaan jalkoihin sattui jo juostessa. Jalat tuntuivat menevän omia ratojaan. Sormia särki, ja ne menivät tämän tästä sijoiltaan, kun Ella vaikka kaatui. Nopeasti hän oppi niitä vetelmään itse paikalleen. Olkapäihin sattui. Ella oli notkea, jalat sai heitettyä niskan taakse helposti. Ihmetytti, miten muut eivät sitä voineet tehdä. Selkään sattui, koulussa istuminen oli hankalaa. Siihen aikaan pienistä kivuista ei lasta viety lääkärille. Piti vain unohtaa kipunsa ja jatkaa eteenpäin. Nyt aikuisena Ella tietää, että hänen nivelensä ovat poikkeuksellisen joustavat, mikä aiheuttaa tiettyjä haasteita arjessa. Ja kipuja. Ella oli lapsena myös tapaturma-altis ja ”vaikea” lapsi. Ellalle sattui ja tapahtui, asiat eivät tuntuneet järjestyvän Ellan mielessä yhtä loogisesti kuin muilla. Vasta aikuisiällä vaikeudet ovat saaneet nimen ADHD. Nyt tänä päivänä Ella tietää, että sillä on syy miksi hän ei muista asioita, pitkiä ohjeita, miksi ei pysty toimimaan aina loogisesti ja johdonmukaisesti vaikka kuinka yrittäisi. Ellalla on herkkyys aistia asioita, hyvässä ja pahassa. Aivot saavat ympäristöstä paljon ärsykkeitä ja silloin on vaikea keskittyä yhteen ja helposti hukkaa ”punaisen langan”. Ella ei kuitenkaan ole onnekseen periksiantavaa ”sorttia”, vaan harvinaisen jalat maassa seisova persoona, joka toteaa että eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Lääkintävoimistelua – passiivista hoidon kohteena olemista

Ensimmäiset kosketukset fysioterapiaan Ellan tuli hankittua jo 13 vuotiaana. Silloin fysioterapiaa nimitettiin lääkintävoimisteluksi. Ella oli liikkuvine nivelineen, vilkkaine luonteineen ja keskittymisongelmineen tapaturma-altis. Loukkaantunut polvi hoidettiin lastoittamalla se paikalleen pitkäksi aikaa silloisen lääketieteen ymmärryksen mukaan. Tuon pitkän lastoittamisen jälkeen Ellan toinen reisi oli kuivahtanut rusina – ja Ella pääsi tapaamaan lääkintävoimisteiljaa. Lääkintävoimistelu oli hyvin varovaista ”vääntelyä”. Yläkouluikäisenä kuvioon tulivat selkäkivut ja lääkintävoimistelussa korjattiin vähän sitä sun tätä. Mieleen on jäänyt ohjeista miten piti istua, nousta, seistä ja nukkua selkää säästäen. Polvia ja kyynärpäitä piti rajoittaa.  Silloin ei lääkintävoimistelussa ymmärretty – että nämä rajoitukset ja selän säästämiset vuosien kuluessa aiheuttivat asentomuutoksia, jännityksiä. Ella oppi hyvin ”säästämään kroppaa” eli välttämään liikettä – ja oppi samalla myös hyvin jännitteiseksi.

Nuorena aikuisiällä jatkuivat säryt sormissa ja selässä ohjasivat säännöllisesti terveyskeskuksen lääkintävoimistelijoiden luo – jotka tekivät sen minkä siihen aikaan tiedettiin parhaaksi. Kuntoutus oli pitkälti passiivista, lääkintävoimistelijan toteuttamaa, kohteena mikä osa kehosta milloinkin. Ella oli ymmällään. Tällaistako elämä oli? Välillä lonkkakivut yltyivät niin, että Ella joutui kävelemään kyynärsauvoilla. Parafinihoitoa sormiin. Sähköhoitoa lonkkiin. Vetohoitoa selkään. Tuloksetta. Yleensä kivut vain pahenivat.

Lääkintävoimistelijat muuttuivat ”liike on lääke” -fysioterapeuteiksi

Aikuisuuden kynnyksellä Ella opiskeli ja luki ammatin käsityöalalle. Niveleloireet provosoituivat kuitenkin käsitöistä; olkapää pahiten, se ei tahtonut pysyä millään enää paikoillaan. Ella ymmärsi, että keho tarvitsisi liikuntaa; niinpä Ella opetteli uimaan. Uidessa ranteet ja nilkat lonksuivat, mutta uiminen sujui, kun valmentaja teippasi ranteet ja nilkat tukevaksi. Lopulta Ella tapasi lääkärin 23 vuotiaana, joka ymmärsi ensimmäistä kertaa katsoa ihmistä kokonaisuutena ja diagnosoi Ellalla nivelten yliliikkuvuuden. Vihdoinkin asia sai nimen! Ella sai hoitosuunitelman ja kuntoutus lääkintävoimistelussa saattoi vihdoin alkaa kunnolla.

Vai alkoiko? Lääkintävoimistelijat muuttuivat nimeltään fysioterapeuteiksi ja samalla kuntoutus  muuttui passiivisista hoidoista liike on lääke – periaatteelle. Ammattilaiset käyttivät hienoja sanoja: ryhtitieoisuus, kehotietoisuus – keskittymisvaikeuksista kärsivälle Ellalle nuo sanat olivat hepreaa. Ei hän tunne mitään missään. Tai jos tunsi, se meni jo. Ryhtiliivi – yäks. Kuntosali – kauheat kivut. Hölkkä – kauheat kivut. Pyöräily – kauheat kivut. Kävely – kauheat kivut. Ohjeena oli myös: ”kävele vain, kyllä kroppa tottuu”. Ei tottunut. Naruhyppely – ei onnistunut. Rannepainoharjoittelu – ei onnistunut. Ella alkoi saada monisivuisia harjoitusohjelmia. Keskittymiongelmissaan Ella ei koskaan päässyt ensimmäistä sivua kotiharjoitteissaan loppuun. Liike on lääke -ammattilaiset alkoivat epäillä tekeekö Ella harjoitteita tarpeeksi. Joskus taas Ella oli tehnyt harjoitteita liikaa.

Lopulta julkiseen terveydenhuoltoon iskivät säästöt kultaisen 80-90 -luvun jälkeen  ja Ellan säännöllinen kuntoutus jäi muutaman kerran ohjaukseksi ja kotiin sai muutaman keppijumppaohjeen. Yksikseen harjoittelu ei onnistunut. Fysioterapeutin jumppaohjeista tuli kipeytyminen, ahdistus, epäonnistumisen tunne   ja lopulta – ja luovuttaminen. Antaa olla.

Ella luovuttaa ?

Polvi ja rannekivut tekivät elämästä helvettiä. Liikkuminen arjessa alkoi olla hankalaa. Ella ei ollut viitäkymmentä ja kiipeäminen saunan lauteille piti suunnitella. Työlaukkujen kantamiseen Ella joutui pyytämään oppilailta apua. Ella alkoi ymmärtää, että vaikka liike ja harjoittelu ei ollut poistanut kipuja niin luopuminen liikkeestä oli viemässä häntä vielä alemmas. Ajatuksissa alkoi siintää jo kauhukuvat ”invalidisoitumisesta keski-iässä mummojen kanssa samaan vaivaistaloon”. Ei, hän ei suostu! Hän haluaa elää normaalia äidin elämää kasvavan tyttärensä rinnalla.

Ella etsi jälleen käsiinsä uuden fysioterapeutin. Ella vannoi fysioterapeutille tullessaan, että kyykkyyn hän ei sitten mene. Fysioterapeutti vastasi vain, että: ”aha”. Kuunneltuaan Ellan tarinan, fysioterapeutti ymmärsi, että Ellan tilanteessa ei hokkuspokkus yhden kohdan parannuskeinot auta. Yhdessä aloitettiin matka jonnekkin, josta kumpikaan ei vielä tiennyt mihin asti päästään. Ellan fysioterapiaa ei kustanna mikään taho – Ella on valmis maksamaan kaiken itse, koska hänellä ei ole vaihtoehtoja. Ella ei halua menettää liikkumisykyään.

Alkuun fysioterapia oli ”hukkuvan” pelastamista kipujen ja vaivojen kaaoksesta kunnes jonkinlainen punainen lanka alkoi löytyä. Vuosien lukemattomat yksittäiset kropansäästämisohjeet ja kipukompensaatiot olivat saaneet Ellan ennen niin liikkuvan kehon jäykäksi pötköksi, missä mikään ei tuntunut enää miltään, paitsi kivulta. Ella taivutti itseään korkeintaan lonkista. Asentoja korjatessaan ja kipua välttäessään Ella oli blokannut kehostaan liikkeen pois. Fysioterapeutti tiedosti haasteensa; Ellalla on takana lukemattomia huonoja jumppakokemuksia, syyllisyyttä ja syyllistämistä siitä, kun hän liikkuu tai on liikkumatta, liikaa tai liian vähän. Oliko kukaan kuitenkaan koskaan oikeastaan opettanut liikettä? Miten Ella voisi osata tehdä liikkeen normaalisti, jos hänellä on ollut kipuja koko elämänsä ajan – kehon liike- ja asentoaisti ei voi toimia oikein?

Uinti palaa Ellan elämään

Ella lähti kokeilemaan uimista vuosien jälkeen uudelleen. Ymmärsihän hän, ettei viikottainen fysioterapia riittäisi mihinkään ellei hän pystyisi harjoitella myös väliajalla. Vesi tuntui hyvältä, mutta vuodet nivelille eivät olleet ystävällisiä. Olkapäät olivat uimisen jälkeen tulessa. Tätä pureksittiin myös fysioterapiassa. Pelkkä kuminauhan näkeminen meinasi Ellan saada pyörtämään ovelta. Fyssari sai kuitenkin Ellan kokeilemaan ja olkapääharjoitteluun alkoi tulla tolkkua. Ella ihmetteli, miksi hänelle kukaan ei aikaisemmin ollut sanonut lavasta mitään. Tai selittänyt miten olkapää toimii. Tai mikä tarkoitus liikkeellä on. Hän oli vain vedellyt kuminauhaa, kun oli käsketty, ymmärtämättä miksi ja miten. Uimahallissa oli reipasotteinen uintivalvoja, joka pisti Ellan lämmittelemään kuminauhalla ennen uintia. Ja niin – Ella alkoi uida ilman olkapääkipua. Ja Ellahan ui. Monta kertaa viikossa. Pitkästä aikaa Ella pystyi liikkumaan ilman kipua! Liikkumaan niin, että väsyy ja hengästyy. Uimaan niin kauan, ettei altaasta pääse ylös. Ellan keho alkoi elää, parantua. Ellan mieli alkoi parantua. Minä pystyn. Minä osaan. Minä voin. Ja sitten. Uimahalli suljettiin. Paikka, jota oli tullut Ellan elämän pelastus, tie jälleen liikkuvaksi ihmiseksi. Henkireikä. Mitä nyt?

Tapahtumilla on tarkoituksensa

Ellan hyvin alkanut kuntoutuminen oli tyssätä uimahallin puutteeseen. Fysioterapeutti ehdotti Ellalle vaihtoehtoa : älykuntosali. Paineilmavastuksilla. Äly auttaisi harjoitteissa ja liikkeiden muistamisessa. Paineilmavastus hellisi niveliä ja lihakset saisivat kaivattua vastusta! Fysioterapeutti esitteli asian varovasti ja näennäisen puolihuolimattomasti, koska tiesi Ellan huonot kokemukset. Ellan ajatuksissa alkoi itää. Olisiko tässä minulle mahdollisuus? Fysioterapeutti taisi myhäillä – vaikka ei olekaan manipulatiivinen fysioterapeutti, se ei estä manipuolimasta ihmisen ajatuksia (hellästi:) Joskus on parempi antaa vain ajatuksen siemen, joka itää ja kypsyy aikanaan. Ihminen itse tekee valinnnan ja päätöksen, kun aika on kypsä. Niinpä Ella ylitti miltei suurimmat näkymättömät ”mielen esteensä” koskaan ja uskaltautui fyssarinsa kanssa salille. Alkuun harjoiteltiin varovaisesti. Keho ja mieli tutustui liikerataan, liiketunteeseen ja vastukseen. Kudokset saivat erilaista ärsykettä; nivelet, lihakset ja jänteet vetoa, työntöä, supistumista ja venymistä. Ensimmäisen kerran jälkeen fyssari kysyi varovasti: ”No miten meni?”. Ella taisi vastata murahtamalla vähän kiukkuisesti. No ?- fyssari ihmetteli. ”En tehnyt varmaan oikein, kun ei tuntunut kipuja missään.” Siinä kohtaa fyssari nosti lippuja salkoon. Tästä mennään Ellan kanssa ja lujaa!!! (Ella ei sitä itse vain vielä tiennyt). Lopulta, kun yhdessä harjoiteltiin fysioterapiassa perusjuttuja, Ella saattoi aloittaa oman harjoittelun kuntosalilla. Hän on matkalla, kuntoutumisen matkalla, liikkumisen matkalla. Kaiken ei tarvitse, eikä ole mahdollistakaan, tulla kuntoon heti, ei nyt eikä vielä hetkenkään päästä. Ella on kärsinyt kivuista kokon elämänsä. Fysioterpeutti ei voi luvata, että vaikka kuinka teet näitä harjoitteita, pääset kivuista kokonaan. Fyssari voi luvata kuitenkin, kunhan harjoitellaan maltilla ja tietyin periaattein, toimintakyky ja arjessa selviytyminen sekä ennenkaikkea elämänlaatu paranee.

Muutos Ellassa on huippua! Se nainen, joka lapsesta saakka on oppinut varomaan niveliään ja lopuksi kaikkea liikkumista ja tuli vastaanotolle jäykkänä, kipeänä, väsyneenä ja seisoi miten sattuu varpaat porautuen lattiaan. Se nainen sanoi ensimmäiseksi, että ”kyykkyyn en sitten mene”,  ”minä en sitten hahmota mitään”. Tämä nainen harjottelee nyt Kuntokamarilla monta kertaa viikossa omatoimisesti. Ella tekee kyykkyharjoitteluja kahvakuulan kanssa 😉 Penkkipunnerrusta tangolla ja lankkuharjoittelua lattialla (myös lattialle jumppaamaan menemisestä Ella piti alkuvaiheessa polvikipujen vuoksi mahdottomana 😉 Jopa hyvin hankalien sormien ja rannenivelten osalta tekniikka on saatu sellaiseksi, että harjoittelu on ”kivutonta”. ”heittomerkeissä” sen vuoksi, että Ellan elämässä ei mikään ole kivuonta, mutta kyse on siitä, että liike ei kipeytä enempää. Ella harjoittelee joka treenikerralla, jokaisessa harjoitteessa kehonhallintaa. Kehotietoisuuden ja kehonhallinnan tai tukilihastenkaan harjoittelu ei tarvitse olla eriytettyä harjoittelua, vaan voidaan sitoa muuhun harjoitteluun.

40 vuotta fysioterapiaa – asiakkaan terveiset meille fysioterapeuttikollegat!

Ellalla on käytännössä 40 vuoden kokemus fysioterapiasta asiakkaana. Ella kiteyttää fysioterapiakokemuksensa ulottuvan parafiinihoidoista älykuntosaliin. Ja siihen väliin mahtuvat hieronnat, vetohoitolaitteet, sähkökipuhoidot, ryhtiliivit, polvituet ja sinnetänne korjaamiset. Fysioterapia on yksi lääketieteellinen hoitomuoto – ja fysioterapian menetelmät nojaavat nykyään mitä vahvemmin tutkittuun näyttöön. Myös ymmärrys ihmisen anatomiasta, liikkeen mekaniikasta ja säätelystä, toimimisesta ja oppimisesta kokonaisuutena on lisääntynyt valtavasti, ja etenkin kivusta.

Asiakkaan kokemuksena Ella painottaa sitä, että ollaan asiakkaan kanssa samalla tasolla (ja samalla aaltopituudella oleminen auttaa vielä enemmän;). Se, että fysioterapeutti ei ainoastaan kuule, vaan kuuntelee. Ettei fysioterapeutti ainoastaan puhu, vaan keskustelee. Että fysioterapeutti sisimmässään haluaa viedä asiakasta eteenpäin. Että fysioterapeutti osaa vedellä oikeista naruista ilman, että asiakas huomaa. Että fysioterapeutti on valmis vaihtamaan myös omaa ”ajatteluaan” jos jokin ei toimi. Että fysioterapeutilla on kärsivällisyyttä ja aikaa.

Miten me fysioterapeutit kohtaamme asiakkaitamme joka päivä? Annammeko mahdollisuuden vai tuotammeko syyllisyyttä? Tuuppaammeko lempeästi vai luennoimmeko asiantuntijana? Perustelemmeko asiakkaalle vai latelemmeko ohjeita? Otammeko huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet oikeasti – odotammeko, että asiakkaat pystyvät ammentamaan fysioterapiamme meidän tahdilla vai pystymmekö muokkaamaan fysioterapiaamme siten, asiakas saa omaksua sen omalla tahdillaan? Loppujen lopuksi, joudumme työssämme nöyrtymään sen edessä, että aina emme voi auttaa, vaikka kuinka haluaisimme. Onnistunut kuntoutumisen tarina on kiinni niin monesta meistä riippumattomasta asiasta, vaikka kuinka olisimme ammattitaitoisia. Onnistuneeseen kuntoutumistarina riippuu henkilökemioista, asiakkaan odotuksista ja tavoitteista, asiakkaan aikaisemmista kokemuksista ja elämän historiasta, sen hetkisestä elämäntilanteesta aina taloudellisista asioista lähtien.

Ellan onnistumisen tarina on vasta alussa

Ellan ja fysioterapeutin tarina on vain yksi tarina. Jollakin tarina on toisenlainen.

Tarinaa ei olisi syntynyt ilman Ellan omaa sinnikkyyttä, asennetta ja halua muuttua. Yrittämään – vielä kerran. Fysioterapeutti ei voi yksin muutosta toteuttaa, vaan lähtökohta on aina asiakkaan oma halu, oma aktiivisuus. Kuntoutumisen tavoitteen realistisuus on tärkeä; onko täysi kivuttomuus realistinen tavoite? Vai se, että jaksan leikkiä lapseni kanssa? Jaksan osallistua lapseni harrastuksiin? Jaksan tehdä töitä? Pääsen rappuset ylös? Läheskään aina täysi kivuttomuus elämässä ei ole mahdollista. Täydellistä liikettä ei olekaan. Mutta aina, AINA on mahdollisuus parempaan elämään. Ja se on kiinni itsestä.

Ellan tarina ei ole kuitenkaan vielä valmis. Tarina on vasta alussa! Hän on ihmeissään, kun jalkoja ei enää arista. Ella on edelleen ihmeissään, kun kuntosaliharjoitelun jälkeen ei tulekaan kipeäksi 🙂 Hän jaksaa nousta rappusia. Pääsee saunan lauteille nousemaan paremmin. Ella on ihmettelee, miten keski-iässä voi olla paremmassa kunnossa kuin 25 vuotiaana. Ella tulee vielä kantamaan käsillään käsityökirjakasseja. Ella tulee lapioimaan ja kyykkimään porkkanamaallaan. Ellan palaa uimaharrastukseen hyvän lihaskunnon vauhdittamana. Ja kyllä, näen Ellan pyörälenkillä, näen Ellan kävelylenkillä, sitten joskus. Joku voi ulospäin ajatella että ”mitäs tuossa nyt”? Liike on mullistanut Ellan elämän – lopultakin!

Olemme koostaneet tämän blogikirjoituksen Ellan omista ajatuksista ja kokemuksista yhdessä. Mediassa saa jatkuvasti lukea isoista laihdutusprojekteista. Ellan toisenlainen onnistumisen tarina kertoo siitä, kun liike palaa elämään. Ella haluaa jakaa kokemuksensa Sinulle, joka ehkä kamppailet omien arjen hankaluuksien ja rajoitteiden kanssa. Sinulla on mahdollisuus – älä odota, että joku muu tekee sen Sinulle mahdolliseksi. Tee se itse itsellesi mahdolliseksi. Fysioterapeutti auttaa liikettä jatkumaan, silloin, kun siinä on haasteita. Liike on lahja ja oikeus, mutta se on myös velvollisuus. Jokaisella.

Joka tapauksessa, minä itse koen saavani tehdä tällä hetkellä parasta työtä, mitä voin kuvitella. Fysioterapia on paljon enemmän mitä sen kuvittelin olevan lähtiessäni opiskelemaan. Työtä ihmisenä ihmisen kanssa. Yksikin liikkeelle lempeästi tuupattu ihminen on voitto.

Arjen fysioterapeutti, Mervi

ps. ihanaista kevättä kaikille! Nauttikaa valosta ja luonnosta!

Kuntokamarin alkutaipaleelta – taustoja, mietteitä, seurauksia.

Blogirintamalla on ollut hiljaista ja tästä kohteliaita kommentteja olemmekin pariin otteeseen saaneet 🙂 Aktiiviset seuraajamme tietänevät syyn – Kuntokamarin laajentumisprojektin viimeinen vuosi vei asiakastyön ohessa kaiken ylimääräisen liikenevän aikamme ja energiamme: se meinasi hukuttaa myös kirjoittamisen palomme. Enimpien pölyjen laskeuduttua voinemme hieman avata ajatustemme arkkua ja päästää uudelleen blogimme lentoon.

Oi jos lottovoiton saisin?

Eihän siitä ole kuin muutama vuosi; kahvitauolla haaveilimme yhdessä lottovoitosta. Mitä kukin tekisimme, jos miljoonat tipahtaisivat taskuun? Silloin yksi meistä tuli sanoneeksi, ettei osaisi olla tekemättä töitä, mutta haluaisi perustaa kuntosalin – sellaisen, jossa olisi huomioitu erityisesti seniorit ja liikuntarajoitteiset, mutta jossa myös tavallisen, arkiliikkujan olisi helppo ja mutkaton omaa kuntoaan vaalia. Ja, että salilla saisimme jakaa sitä ammattiosaamista, mitä meillä fysioterapeutteina on. Saisimme auttaa ihmisiä ikään, sukupuoleen tai vaivaan katsomatta LIIKKUMAAN JA PYSYMÄÄN LIIKKEELLÄ PITKÄÄN! Voi näitä unelmia! Ja kuinka tuon unelman tulikin lausuneeksi meistä se yrittäjäpuolisko, joka lähtökohtaisesti suhtautuu uudistuksiin pessimistisesti jarrupoljinta pohjaan polkien.

Tuhannen taalan paikka

Tuolloin muutama vuosi sitten, sote-keskustelu oli ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Pienen yksityisen terveysalan yrityksen tulevaisuus tuntui olevan ”isoon kirkon” päättäjien käsissä. Tulevaisuudesta ei tiennyt – ei silloin, eikä nyt. Valtakunnassa on koko ajan puhuttu terveyspalvelujen yksityistämisestä. Harvinaisen selväksi on tullut, että pienillä itsenäisillä yrityksillä ei uudistuksissa tahdo olla jalansijaa. Vaatimukset sopimuksiin tulevat olemaan kovia – vain suuri voi pärjätä tässä kilpailutuksessa, mutta millaisin tuloksin? Herrain peliä – sanoisinko? Erilaiset työryhmien lausumat alkoivat viestiä: sotessa muuttuisi koko terveydenhuollon kenttä. Lääkärin lähetekäytäntö fysioterapiaan loppuisi? Kela-korvaukset loppuisi? Miten käy Kelan kuntoutuspäätösten? Raakaa priorisointia; Ketä kannattaa kuntouttaa? Kehen panostetaan? Asiakkaiden ja fysioterapeuttin arjen ponnistelut asiakkaan pysymiseksi kotihoitoisena eivät riitä. On tultava tulosta! On tultava kehitystä! Ja mahdollisimman halvalla. Sanotaan, että asiakkaille tulee valinnanvapaus; julkinen- ja yksityinen sektori olisivat tasaveroisia palvelunjärjestäjiä. ”Whaaat ??”. Yksityisen toimijan on katettava asiakkaista saatavilla tuloilla kaikki – ihan kaikki. Mitä tapahtuu, jos julkinen sektori ylittää budjetin? Meneekö se konkurssiin? No ei, kun sitten laaditaan lisäbudjetti ja siirretään varoja toisaalta. Millään ei ole väliä, kuin hinnalla. Ei edes lopputuloksella. Tuska oman ammatin ja valtakunnan terveydenhuollon järjestelmän puolesta on päivittäistä, mutta syvempää on tuska seurata miten järjestelmä kohtelee yhä rankemmin niitä, jotka ovat heikoimmilla; vammaisia ja vanhuksia.

Hatara ajatus oli alkanut kuitenkin itää – ammattia ja ammatitaitoa meiltä eikä kukaan voi viedä pois, kävi sotessa kuinka kävi. Voisiko sitä jotenkin jalostaa? Olisi ehkä aika perustaa seuraava yrityksen toiminnan kulmakivi.

Kahvipöytäkeskustelusta ei kulunut kauankaan, kun meille tehtiin tarjous. Tarjous, joka oli ”tuhannen taalan paikka” tyyliin nyt tai ei koskaan. Seinän takana olevat yrittäjät olivat myymässä omaa yli 100 neliön tilaansa ja kysäisivät olisiko meillä tiloille tarvetta. Voi apua! Tarjous oli enemmän kuin houkutteleva – puhtaat, uudehkot tilat aivan seinän takana, johon voisimme laajentua kohtuullisen pienin remontein. Joku viisas on joskus lausunut: ”aina täytyy haaveilla”. Ja nyt tuo haave alkoi muodostua konkreettiseksi – vaikka tarkoittikin tavallaan käänteistä lottovoittoa :/. Taas, kuten Fysiopulssin alussakin, kaksi maalaisjärkistä fysioterapeuttinaista otti laskimet käteen ja alkoivat pykätä haaveitaan luvuiksi. Haave muuttui ehkäksi – ehkä pikkuhiljaa jos:ksi – ja jos lopulta kyllä:ksi hienoisella riskillä kuorrutettuna.

Periksiantamattomalla ja perusteellisella projektisuunnittelulla ja itsepäisyydellä teimme sen mahdolliseksi, mitä pienessä maalaiskunnassa varmasti on katsottu tuhoon tuomituksi. Ilman kehuskelua, mutta pienellä ylpeydellä voimme kertoa, että kahden naisen ”nyrkkipaja” on 13 vuoden aikana jalostunut 5 fysioterapeutin laadukkaaksi fysioterapialaitokseksi – sisältäen nyt myös viimeisintä teknologiaa olevan älykuntosalin. Erään arvokkaan vanhan herran ihmettelevin sanoin; ”ja kaikki tämä käsillä tehdyllä työllä saatu aikaan”. Niinpä. Miksi? Miksi? Olisimmehan voineet jatkaa samalla tavalla? Helpommalla elämällä? Olla käyttämättä varoja massiiviseen investointiin? Me olemme yrittäjiä. Emme osaisi olla tekemättä. Inhoamme laakereillamme lepäämistä. Työhön leipääntymistä pelkäämme ylikaiken. Terveysalalle hakeutuvat ihmiset ovat alalla pääosin intohimosta, halusta auttaa, halusta viedä ihmisiä eteenpäin. Palkat eivät fysioterapeutiksi houkuttele, halu alalle on sisäsyntyistä. Tuota paloa emme halunneet sammuttaa, vaan mennä eteenpäin.

Huipputiimin trossausta silläkin uhalla, että pohjanmaalla on vaarallista olla ”ylypiä”

Meillä on ollut Sarin kanssa vahva tiimi alusta lähtien. Erilaisuutemme tekee meistä vahvan: kummallakin on oma luonteensa ja vahvuutensa, silti luonteemme taipuvat myös kompromisseihin. Yhteinen vahva visio jo Fysiopulssin perustamisajoilta on kantanut ja kantaa yritystämme edelleen.  onneksemme löytäneet oikeanlaiset eri alojen ammattilaiset ympärillemme, joilta olemme saaneet apua yrittäjyyden alkuajoilta lähtien. Sillä, vaikka voimme sanoa olevamme ammatissamme hyviä, niin yrittäjinä meidän on pitänyt mennä persus edellä puuhun eikä latvaa taida vieläkään näkyä. Huipputiimi on kasvanut hiljalleen, olemme saaneet ympärillemme kolme loistavaa työntekijää, jotka ovat uskaltaneet ottaa riskin tulla kahden naisen yritykseen töihin. Ja nuo kolme ovat kyllä niin meidän työperhettä – niinkuin ovat olleet jokainen Fysiopulssin matkanvarrella meillä töitä tehneet. Parhaat olemme saaneet valita!

Pieni intensiivinen työyhteisö on aina lujilla, kun työpaikalla isot asiat muuttuvat. Muutosstressi ei koske vain yrittäjiä, yhtälailla se koskettaa ja heijastuu työntekijöihin. Muutos on kuitenkin helpompi ottaa vastaan, kun saa olla jotenkin osa projektia, toteutusta. Kuntokamarin ensimmäinen yhteinen suunnittelupalaveri hoidettiin Uumajan laivan kabinetissa; meidän kaikkien tehtävänä oli ollut tehdä omat haave- ja unelmakartat uusien tilojen käyttöä koskien. Omia suunnitelmia oli tarkoin varjeltu salassa. Esitysten lävähtäessä pöydälle, oli selvää, että suunitelmat veivät meitä vahvasti kohti yhteistä unelmaa. Kuntokamari -nimi oli kahdessa suunitelmassa juuri samanlainen – ei tarvinne mainita, keiden suunitelmissa nimet olivat samanlaiset.

HURahtaminen ÄLYkuntosaliin

Tulevan Kuntokamarin toiminnan sisältö alkoi hahmottua ja liiketoimintasuunnitelma kirkastua. Kuntokamari tulisi jalostamaan meidän ammattitaidon entistä paremmin asiakkaiden käyttöön ja kuntoutumisella olisi jatkumoa. Kaiken keskiössä on kaikenikäisten ihmisten omatoiminen liikkuminen ja aktivoituminen – liikkumista rajoitteista huolimatta, tai ilman niitä. Rajoitteiden kanssa me fysioterapeutit voimme auttaa ja etsiä ratkaisuja.

Miksi kuntosali? Yhteiskunnassa on tiedostettu tulevaisuuden ongelmat: väestön ikääntyminen, elinaikaennusteen kasvaminen, vaatimus mahdollisimman pitkään kotona asumisesta sekä työikäisen väestön huonovointisuus. Lisäksi joka ammattialaa ja jokaisen arkielämää koskettavat digitalisaation ja nykyjan ”helpon elämän” tuomat fyysiset haasteet – turha sitä on kieltää! Olemme sen tosiasian edessä, että arki-ihmisen on alettava liikkua ja vahvistaa kroppaansa, muutoin maan vetovoima vetää nenän maahan ennen aikojaan. Lihasvoima on asia, mikä nykyihmisellä ei saa luontaista ärsykettä samoissa määrin kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Lihasvoima on puolestaan yhteydessä kehon kannatteluun, liikkeen tuottamiseen tai hallitsemiseen. Lihasvoiman yhteys ikääntyvien tasapainoon, toimintakykyyn ja kotona pärjäämiseen on kiistaton. Etenkin kaupungeissa on paljon kuntosalitarjontaa. Suurin osa kuntosaleista kuitenkin houkuttelevat asiakkaita, jotka treenaavat kovaa, tavoitteellisesti tai ovat isojen elämäntapamuutosten käännekohdissa. Tämä asiakasryhmä on kuitenkin vain pieni osa meistä kaikista, jotka liikettä tarvitsevat. Suurin osa ihmisistä jättää ylittämättä kuntosalin kynnyksen, koska se on niin korkea; pitääkö sielä olla trikoot päällä, jaksaa paljon, mitä jos en osaakaan, mitä jos sattuukin jotain, mitä jos en halua tehdä kovaa harjoittelua, haluan vain tehdä perusharjoittelua jolla huollaan kroppaani? Älykuntosali vastaa siihen arki-ihmisen ja arkiliikkujan tarpeisiin. Fysioterapeutin ammattiaidolla olemme saatavissa, mikäli kompastuskiviä liikkumisen varrella tulee. Jos haasteita on jo aloittaessa, niin tuuppaamme lempeästi alkuun.

Kokkolalainen HUR -älykuntosalilaitteiden valmistaja vakuutti meidät referensseillään. Tehdas- ja kuntosalivierailukäynti vahvisti päätöstämme laitevalinnasta. HUR laitteiden paineilmavastus tuntuu myös paljon kuntosalilla käyneen ”käteen” erikoisen mukavalta. Laitteiden saavutettavuus ja liikeradat ovat suomalaiseen kehoon sopivia. Juuri äly tekee salistamme erityisen – harjoittelusta saa halutessaan todella helppoa. Tässä, jos jossakin, älyn käyttö on järkevää (myös Laihialla 😉 – perusharjoitusohjelma voidaan luoda älyrannekkeelle, joka säätää sinulle omat säätösi ja vastuksesi halutun mukaisesti. Näytät vain rannekkeen laitteelle ja harjoittelet. Sinun ei tarvitse muistella, millä vastuksella teit viimeksi, missä asennossa selkänoja pitikään olla, kuinka monta toistoa sinun pitikään tehdä tai kuinka monta olitkaan jo tehnyt? Harjoitusohjelma voidaan ohjelmoida siten, että se huolehtii etenemisestä – ettet jauha samoja vastuksia vuositolkulla pääsemättä mihinkään. Pystyt itse seurata kehittymistäsi ja harjoitteluasi omalta koneeltasi. Tokikin hintalappu kotimaisen valmistajan laitteissa oli raskaampi kuin ulkomaisen valmistajan. Muuta niinkuin yrittäjä toivoisi paikallista kannattettavan, mekin näimme kotimaisuuden yhtenä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä.

Kiitollisena kaiken uuden äärellä

Syyskuun alun avajaistet tuntuivat tulevan juosten vastaan, vaikka valmistautumista oli tehty hyvin jo ennakkoon. Meille jokaiselle täälä Fysiopulssissa oli haasteellista omaksua alati kiihtyvällä vauhdilla uutta asiaa laitteiden, ohjelmoinnin, palvelukäytänteiden ja itse toimintojenkin suhteen, puhumattakaan markkinoinnista ja muista kommervenkeistä. Mutta sitähän pienyrittäjyys parhaillaan on – kukaan ei sano, kuinka joku asia pitäisi järjestää, vaan itse saimme luoda palvelukäytänteet sellaisiksi kuin parhaimmiksi näimme. Alussa varmasti tuli kompasteltuakin, mutta näppärä korjaa virheensä. 5 henkinen tiimimme on siitä hyvä, että meitä on porukassa 5 erilaista, erilaisin vahvuuksin. Kun sen ymmärtää, että itse ei aina tarvitse osata ja tietää kaikkea – yrittäjänäkään.

Kohta puoli vuotta Kuntokamarin HURinoiden oltua asiakkaiden käytössä, voimme sanoa, että päällimäinen tunne on kiitollisuus. Kiitollisuus eteenpäin menevästä, mutta pystyssä pitävästä ja hurtilla huumorilla höystetystä työyhteisöstä. Työyhteisö joka kirjaimellisesti on tukiverkko. Suurimpana meillä kaikilla kuitenkin on kiitollisuuden tunne teistä hyvät asiakkaat! Te, jotka ennakkoluulottomasti olette lähteneet tähän meidän ÄLYhyvään liikkumisen matkaamme mukaan. Ammatti-ihmisenä, fysioterapeuttina, koen todella suurta kiitollisuutta ja ylpeyttä, kun Kuntokamarin ovesta rohkenee tulla uusi ihminen tutustumaan paikkaan sanoin: ”minä en koskaan ole kuntosalilla käynyt, enkä tiedä, enkä osaa mitään”. Se, että näillä sanoilla rohkenee tulla paikkaan tutustumaan, on suurimman liikkumisen kynnyksen ylittänyt, Toivoaksemme tuo kynnys Kuntokamarilla on mahdollisimman matala. Kuntokamarilla ei ole huonoa harjoittelijaa – kaikki liike on eteenpäin tuli sitä usein tai harvoin, nopeasti tai hitaasti, vähän tai paljon.

HUR Oy:n sanoin; ”Voima kuuluu kaikille”, mutta me haluaisimme lisätä, että ”liike kuuluu kaikille”!

Näillä ajatuksin, olkoon blogitaipaleemme jälleen viritelty käyntiin. Pysykäähän kanavilla!

Mervi

Onko liikkumiskarttasi sademetsä vai saharan autiomaa??

Asiakkaiden kanssa tulee usein keskustelua, miten olisi liikuttava, jotta keho voisi mahdollisimman hyvin. Mikä olisi hyvä laji tai harrastus? Mikä liike olisi hyvä?  Iltapäivälehtien sivut kirkuvat huomionhakuisilla otsikoilla: ”vain näillä kolmella harjoituksella saat litteän vatsan”, ” näillä liikkeillä hoidat pois emännän kyhmysi”, ”nämä harjoitteet tarvitset saadaksesi ison pepun”. Liikuntapuolella eletään paljon ”lajitunnustamisen” tai ”lajihurahtamisen” keskiössä.

Vastaukseni on aina yksinkertaisesti: liiku monipuolisesti. Ihmisen keho on tehty toimimaan liikkeen avulla. Liike stimuloi verenkiertoa, josta kudokset saavat energiaa ja rakennusaineita, liike stimuloi hermopäätteiden toimintaa ja niiden kautta aivoyhteyksiä, liike pitää joustoa yllä, liike tehostaa kudosten hapetusta hengästymällä, liike tehostaa kehon nestepumpun toimimista. Ja ihminen tarvitsee arjessaan voimaa ja kestävyyttä. Hyvinvoiva keho ja monipuolinen liikkuminen ei tarkoita sitä, sinun on tehtävä itsellesi viikkoaikataulu ja riennät treenistä treeniin, lajista lajiin. Keho voi voida hyvin liikkumalla monipuolisesti arjessa, kunhan teet pieniä arjen valintoja.

Entisaikojen ihmisten ei ole tarvinnut monipuolisuudesta huolehtia: he ovat kaivaneet ojia, vääntäneet tukkeja, nostaneet kiviä kovilla voimatasoilla, kävelleet paimenessa, hengästyneet heinätöissä ja hevosen kanssa puuhaillessa. Ei ole ollut asvaltteja eikä tukevia kenkiä, tasapaino on harjoittunut arjen puuhissa. Monipuoliset ruumiilliset työt ovat pitäneet yllä kehon liikkuvuutta. Entisaikojen ihmisten liikkumiskartta on ollut sademetsä.  Meidän nykyihmisten liikumiskartta on kuin saharan autiomaa. Kävelemme pääasiassa kengät jalassa, asvaltilla ja kovilla lattiapinnoilla, istumme autossa, istumme töissä, istumme kotona, vältämme rappusia, tikapuille kiipeämisestä puhumattakaan. Hiihtämiseen tarvitaan ladut, vaellukselle polut. Autiomaan keidas on se yksi yksittäinen liikuntaharrastus viikossa.

Ihmisen aineenvaihdunta, verenkierto, kudosterveys, luusto ja nivelet – eivätkä vähäisimpänä aivot – tarvitsevat kaikenlaista liikkumista. Ihminen tarvitsee kestävyyttä, voimaa, hallintaa ja liikkuvuutta. Kestävyyttä ihminen tarvitsee arjen askareisiin: jotta jaksaa pinnistellä epämukavuusalueella väsähtämättä, vaikka vähän hengästyy ja hikoileekin. Kestävyysliikkumisessa hengityksen syventyessä ja sydämen sykkeen noustessa, kudosten hapetus vilkastuu ja ravintoaineenvaihdunta tehostuu. Voimaliikkumisessa tarvitaan yksittäisiä voimanponnistuksia: kiven siirto puutarhassa, kauppakassin nosto autosta, tuolista ylösnousu. Voima auttaa meitä selviämään yksittäisistä tilanteista, nopeusvoima liittyy liukastumisiin ja kompastumisiin. Liikkuvuutta tarvitsemme pukiessa, peseytyessä, siivotessa, lasten kanssa toimiessa. Hallintaa tarvitsemme kaikissa kehon toiminnoissa.

LIIKUNTAPIIRAKKA                                                                                                                                (Lähde: (c) Miila Heinonen ja e-Oppi, https://peda.net/siikalatva/siikalatvan-lukio/oppiaineet/terveystieto)

Liikuntapiirakan osa-alueet ovat kehollemme aivan mekaanisestikin tärkeitä: niillä kaikilla on oma merkityksensä kehon kudoksille ja toiminnoille.

Me elämme helppoa elämää. Voimme hyvin karttaa vuosikausia epämukavia asioita jotka ehkä vähän tuntuvat jossain. Koska viimeksi olet käynyt lattialla? Pääsetkö sieltä ylös ilman käsien apua? Koska olet kyykkynyt viimeksi? Meillä on myös paljon pelkoja ja vääriä käsityksiä liikkumisesta: pelätään, että liikumme väärin. Pelkääkö lapsi kontatessaan, ryömiessään, kävelemään oppiessaan, että liikkuu väärin? Pelkääkö kissa, että saattaa tehdä väärän liikkeen ja se saattaa tuntua jossain? Pelkäämällä ja välttämällä ”hankaluuksia” aiheutamme kehollemme ”puutostilaa”; polvet eivät kohta koukistukkaan, käsi ei nouse ylös, selkä ei taivu ei kierry.

Mieti omaa liikuntapiirakkaasi: onko se riittävän värikäs ja täynnä? Onko se enemmän kuin sademetsä vai saharan autiomaa? Haastatko itseäsi? Nouseeko syke, tunnetko lihasväsymystä, välitätkö liikkeitä vain sen vuoksi, että aina olet ollut kankea? Minkälaisia tunteita liikkuminen sinussa herättää ja miltä olo tuntuu jälkeenpäin? Mikä asia olisi sinulle se motivaattori, joka saisi sinut liikkumaan uudelleen, enemmän? Edelleenkään en peräänkuuluta sitä, että kaikkien olisi oltava sporttisia, fitness lihaskimppuja. Jokaisella on omat tavoitteet ja motivaattorit. Motivaattoreista tärkein tulisi olla se, että tunnet voivasi kehossasi hyvin!!

Keväsisin liikkumistsemppiterveisin, Mervi

Voihan SomeNiska!

Someniska – olet varmasti jo nähnyt sen. Minä olen mielestäni nähnyt myös someolkapäät, someselän sekä yleisen somehuonovointisuuden. Samantapaisia niskoja olen tuijotellut oikeastaan koko työurani, 2000 -vuodesta lähtien. Eihän silloin ollut somea! Silloin ns. someniska olikin vain harvojen ongelma ja sitä nimitettiin mm. kirjanpitäjän niskaksi tai emännän kyhmyksi. Ihania, mutta kovin kuvaavia nimityksiä 🙂 Someniska tarkoittaa niskan asentomuutosta, joka on aiheutunut pitkään jatkuneesta eteenpäin suuntautuneesta kehon asennosta. Tänä päivänä someniskan voi hankkia itselleen niin mies kuin nainenkin, nuori tai vanha, kirjanpitäjä tai insinööri, sairaanhoitaja tai autokuski (tai fysioterapeutti). Ja vaikka kovaan ääneen ollaan huolissaan erityisesti nuorten niskoista, eivät taida ne aikuistenkaan ruutuniskat sen paremmin voida – ruutua päivällä töissä ja sitten illat ruutua lisää.

Mistä on kyse? Mitenkä muka niin, kroppa ei kestä?

Ajatellaan ihmisen kehon massaa,  painopistettä ja asentoa. Kehomme on kuin palikkatorni (nikamat päällekkäin). Lapset tietävät, että palikkatornin palikoiden on suurin piirtein oltava toistensa päällä, jotta torni pysyy pystyssä. Painopiste tornin osilla on keskellä. Selkärangassa tämä tarkoittaa hyvää pystyasentoa – näemme tällöin luonnolliset rangan kaaret (nikamat ovat selkärangassa eri mallisia salliakseen ihmisen kehon erilaiset liikeket). No, jos lapsi asettaa palikkatornin ylimmät palat hieman sivuun, torni kaatuu. Ääriosan massa (painopiste) on siirtynyt sivuun ja homma romahtaa. Some-/ ruutuniskassa on kyse yksinkertaisimmillaan aivan samasta asiasta. Kun tuijotamme mitä tahansa ruutua: kännykkää, tietokonetta, tablettia tai muuten vain olemme yleisesti huonossa ryhdissä – tornimme (selkärankamme) nikamat yläosastaan ovat siirtyneet eteenpäin ja ovat vaarassa romahtaa. 

(Lähde: Silvia Salvalaggio /Linkedln)

Kehon lihasten yksi tehtävä on tuottaa liikettä. Ennen kaikkea lihasten tehtävä on kuitenkin JARRUTTAA, jotta tornin palikkojen eri osien ja koko rangan painopiste pysyisi keskellä. Toisin sanoen, kun ruutu kutsuu päätämme (joka muuten painaa keskimäärin 5kg) eteenpäin, luonnollisesti tietyt hartiaseudun lihakset jännittyvät yrittäessään estää ”päätä tipahtamasta” .

Lihasten tehtävä ei ole helppo. Ymmärtääksesi, minkälaisen voiman kehon lihakset joutuvat tuottamaan pään asennon vuoksi, ota 5kg paino käsiisi: nosta se suorilla käsillä vartalon eteen ja katso kuinka kauan jaksat pitää painoa kädet vaakatasossa! – niinpä. Päätetyöläisen kehossa lihakset joutuvat tekemään tuon 8 TUNTIA päivässä! Ja jos sitten vielä kotona illalla töiden jälkeen ruudutetaan, niin ei siis ole ihme, jos jossakin on hieman jännityksiä tai niskaan pistää, huimaa ja päätä särkee.

Mitäs, kun lihaksista loppuu puhti? Tippuuko pää 😉 Lihasten väsyessä liike jatkuu kunnes rangan nivelsiteet kiristyvät ja pysäyttävät liikkeen. Nivelsiteille ja muille pehmytkudoksille on hankala olla äärivenytyksessä pitkään (sama kuin olisit jalat suorina ja vartalo eteen taivutettuna 8h ja tästä yrittäisit nousta ylös) ja kyllä ne ainakin kipeytyvät. Kuminauhakin perstuuntuu, jos se on pitkään samassa asennossa kiristyneenä. Jos kuminauha pääsee lopulta löysälle asennon vaihduttua niin tällaisen pitkäaikaisen venyttymisen jälkeen se jää sykerölle – samoin tapahtuu nivelsiteille ja lihaksille – ne eivät pysty palautumaan takaisin lyhyemmäksi normaalipituuteensa ja tukemaan palikkatornia enää keskelläkään. Mitä pidemmälle asentomuutos etenee, sitä isommin tulee painetta myös nivelten luuosille. Ja mitä enemmän luuosilla on painetta, ne kuluvat.

Emännän kyhmy on rangassa kohta, jossa nikamien malli, liikesuunta ja koko muuttuu rintarangasta kaularangaksi. Kaularangan nikamat ovat hyvin liikkuvia nikamia, jotta voisimme käännellä päätämme eri suuntiin. Tällöin lihasten tuen merkitys on iso. Siinä, missä tornissa on heikoin lenkki, eli tuossa vaihdoskohdassa, asentomuutos on nähtävissä kyhmynä. Nikamat alkavat asemoitua eri tavalla ja rakenteet alkavat jäykistyä uuteen asentoon. Joillakin tämä muuttaa jopa aineenvaihduntaa alueella siten, että siihen alkaa kerääntyä ylimääräistä kudosnestettä, joka nähdään eteentaipuneiden nikamien päällä olevana pattina. Muuttuneesta asennosta aiheutuu luonnollisesti särkyjä, liikerajoituksia ja väärät lihakset alkavat kuormittua liikaa. Tästä aiheutuen tavallisia oireita edellisten lisäksi ovat pitkälliset päänsäryt ja huimaus sekä yläraajan hermo-oireet.

Niska-hartiavaivat eivät välttämättä suinkaan kuitenkaan ole ruudun tuijottamisessa ainoa ongelma. Samat lainalaisuudet pätevät missä kohtaa kehoa tahansa, joten someniskan ohella voisi puhua mielestäni tosiaankin myös someselästä, someolkapäistä, somelonkista, sometakareisistä, someiskiaksesta …. kehoa ei ole tehty mihinkään asentoon pitkäaikaisesti – vaan kehon toiminnot perustuvat hyvään asentoon ja liikkeeseen. Sisällämme on lukuisia toimintoja: osa kuljettaa ravintoa (verisuonisto), happea (keuhkot), osa nesteitä ja suodattavat ne puhtaaksi (lymfasuonisto), tietoliikennejärjestelmä on hyvin herkkä (aistit ja hermosto), osa työstää ja kuljettaa syömämme ravinnon (vatsalaukku, suolisto), osa käsittelee tai tuottaa tärkeitä kehossamme tarvittavia tuotteita (hormonit ym). Kaikki nämä on mahduttava tuon palikkatornin ympärille ja nahkamme alle. Niiden toiminta perustuu ns. liikepumppuun (liike pitää kehon myllyt toiminnassa) ja hyvään asentoon. Miten ahtaalla esim. vatsalaukku ja suolisto mahtaa olla ”ruutuasennossa”? Jopa niinkin oleellinen asia, kuin hengittäminen muuttuu heikommaksi, mikäli asento on huono (keuhkojen palkeilla ei ole tilaa pullistua ja supistua). Onneksi kokemamme oireet ovat jo alkuvaiheessa usein hälytysmerkkinä kehon huonovointisuudesta – tai ainakin pitäisi toimia hälytyksenä.

Mitä sitten tehdä? Onko tehtävä mahdoton?

A) Liiku! Istu, tuijota, näpytä, roikuta päätäsi mahdollisimman vähän. Liiku, seiso, kävele, tee, touhaa ja harrasta monipuolisesti! Jos pelkästään työn puitteissa ollaan ruudun ääressä 8h päivässä (+ ne muut ruutuajat) niin yleinen terveysliikuntasuositus 30min 3x viikossa ei todellakaan riitä mihinkään! Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jokaisen pitäisi ottaa kuntosalijäsenyys ja treenata itsensä fitnessiksi, triathlonistiksi, maratonariksi. Ei! Kerää omaan päivittäiseen liikuntapiirakkaasi arkiliikkumista: käytä rappusia, käy pyörällä tai kävellen harrastuksissasi, kaupassa, kylässä, koiran kanssa. Jos lapsi tarvitsee saattamista harrastukseen, menkää yhdessä pyörällä. Lapsi ei myöskään rasitu liikaa vaikka pyöräilee muutaman kilometrin matkan harrastukseensa. (vaikka harrastus olisikin liikunnallinen). Miten paljon itse liikuimmekaan aikanaan leikkien ja touhaten lapsena – jatkuvasti! Kiire on huono tekosyy; vaatii vain hieman aikajärjestelyjä. Siivous, puutarhatyöt, polttopuiden tekeminen, metsäretket ovat joillekin parasta liikuntaa. Ihan tavallisista arkiasioista, kun niitä tekee hieman uudella ajatuksella ja järjestelee arkeaan, saa kerättyä yhtäkkiä helposti tunninkin päivittäisen liikkumisen. Liiku, tee ja touhaa niin, että hieman hikoilet, hengästyt ja väsyt. Muista että fyysisen kuormituksen kuuluukin tuntua väsymisenä ja saattaa muistutella vielä huomisenakin!

Ruuduttelun tauotus tai tekeminen välillä seisten pakottaa vartalon työskentelemään eri tavoin. Ongelmahan on lähinnä se, että yhtä ja samaa asentokuormitusta tulee kropalle liikaa ja liian yhtäjaksoisesti. Todella monilla työpaikoilla työpöydät ovat jo sähköisiä, mutta kuinka moni on vaivautuu ominaisuutta hyödyntämään!

Lapsille ja yhtä lailla etätyöntekijöille (jotka paukuttavat kannettaviaan kotona jossain epämukavalla keittiöntuolilla tai jopa sohvan nurkassa) ehdottomasti jumppapallot ”työalustaksi”. Siinä asentoa joutuu ylläpitämään ja ainakin vaihtamaan huomaamatta tämän tästä. Lapset keksivät pallon kanssa myös monenlaisia muitakin someasentoja.

Täydennä liikuntapiirakkaa muutaman kerran viikossa tehokkaammalla liikkumisella: uinti / kuntosali / jumppa / hikikävelylenkki tmv, niin kuntosi alkaa nousta muutoinkin. Etsi liikuntamuoto, mikä itsestäsi tuntuu hyvältä, pääasia että liikut. Kaikkein helpointa on kävellä. Ripeä kävelylenkki, ei sunnuntain näyteikkunakierrostaaperrus, vaan sellainen, jossa pistät vähän kiireellä menemään ja joudut tehostaa hengitystä ja rytmittää kävelyä käsien liikkeellä, yläselän kierrolla ja työntää hieman pidempää askelta jalasta –  on yksinkertaisin tapa paitsi nostaa kuntoa ja hapettaa kroppaa niin herättää uinuvia tukilihaksia vastaliikkeenä röhnöttämiselle. Ei lihasten välttämättä tarvitse sen vahvempia olla, kuin että jaksat ylläpitää hyvää asentoa.

B) Opettele parempi asento! Kadonneen ryhdin etsiminen lähtee LANTIOSTA = tornin perustus (sen päälle selkärangan nikamat pystytetään). Kun löydät lantioosi hyvän keskiasennon, voit rentouttaa ylävartalon sillä se asemoituu lähelle oikeaa automaattisesti!

Istu tukevalla tuolilla, jalkapohjat maassa. Tutustu lantioosi etsimällä siitä kallistus taaksepäin ”häntä koipien väliin” jolloin alaselkä tulee mukaan pyöristymällä. Tästä lähde rullaamaan lantio eteenkallistukseen ”häntä pystyyn” jolloin alaselkä seuraa kääntymällä notkolle.  Samalla tunnet kuinka istumisen paine istuinluilla siirtyy ensin takaosaan ja siitä istuinluideneteen. Yritä löytää liike niemenomaan lantiosta jonka liikettä selkä seuraa.

Tunnustele ja seuraa vaikka peilistä mitä tapahtuu liikkeiden aikana muualla vartalossa A) miten pää asemoituu liikkeissä B) Miltä tuntuu niskassa ja kaulassa C) miltä hartia näyttää  D) miltä tuntuu hengittää (kokeile tehdä oikein syvä sisäänhengitys)?  Röhnötysasennossa lantio takana ja selkä pyöreänä pää suorastaan työntyy eteen aivan eri linjaan ja sen kannattaleminen tuntuu niskassa ja kaulalla. Olkapäät työntyvät eteen ja hartia on pyöreä. Röhnötysasennossa on vaikea tehdä kunnon sisäänhengitystä kun kylkiluut ja keuhkot eivät pääse laajentumaan.  Etsi lantion liikkeiden puoliväli – lantion keskiasento. Miltä tuntuu? Miltä näyttää? Jos tässä asento tuntuu helpolta, mutta hyväryhtiseltä, ilman puristamista ja kiristämistä olet löytänyt oman hyvän istuma-asentosi lantion keskiasennossa. Keskiasennossa sinun on helppo hengittää, helppo kannatella päätä ja vartaloa, ja peilistä katsoo kauniit hartiat takaisin. Ollaksesi hyvässä ”ryhdissä” sinun ei siis tarvitse väkisin muuttaa pään asentoa, vetää olkapäitä taakse tmv, kunhan asemoit lantion muu tulee pääosin kaupanpäällisenä. Samalla tavalla voi etsiä kadonnutta ryhtiään myös pystyasennossa. Muistutuksena vielä väärinymmärrysten estämiseksi että vaikka asentoa lähdettäisiin korjaamaan röhnötysasennosta missä selkä on pyöreänä, myöskään ääri notko- yliojennusasento ei ole toivottava vaan yhtälailla kehoa kuormittava. Vaan edelleen etsimme keskiasentoa. Samoin muistuttaisin että MIKÄÄN ASENTO vaikka se olisi kuinka optimaalinen, ei ole hyväksi pitkäaikaisena, staattisena olotilana vaan jälleen palaamme kohtaan A eli liikkeeseen.

Vastaisku someniskalle, -olkapäälle, -selälle, -hengitykselle, vaatii aluksi epämukavauusalueelle menemistä. Voihan sitä toki syyttää kaikkia muita ensin (työnantajaa, työpisteen ergonomian puutetta, ajanpuutetta, henkistä kuormittuneisuutta ettei vaan jaksa, työ on niin raskasta, koulu on niin raskasta jajaja…..) Kissanhäntää ei nosta kuin kissa itse: oli kyse sitten tupakanpolton lopettamisesta, painon pudotuksesta tai kehon huollosta– päätös on tehtävä itse. Jos sinä teet valinnan, että lähdet muuttamaan toimintaasi, fysioterapeuttina olen täällä sinua varten auttamaan prosessissa, sillä se ei suinkaan aina ole helppoa. Mutta jos päätät jatkaa samalla tavalla kuin ennen, fysioterapia, hieronta ym ovat siinä tapauksessa vähän hölmöläisten puuhaa kuin kantaisi valoa säkillä tupaan.

Siitä se lähtee! VastaIsku RUUDULLE!

Someterveisin Mervi.

 

 

Nyt tarkkana! Fysioterapeutin, äidin ja lentopalloäitiapuvalmentajan ajatelmia lasten liikkumisesta ja urheilusta

Blogisarjan osa 1.

Elän lähellä, aitiopaikalla lasten liikkumista. Ja lapsethan liikkuvat.
Niin kauan, kun se on mielekästä, tuottaa heille iloa ja hyvää oloa. Niin kauan kun vanhempi asettaa rajat lasten maailmaa valtaaville ruuduille, näyttää esimerkkiä, kannustaa ja rohkaisee. Ja valitettavasti, ainakin tutkimusten mukaan, niin kauan kuin ovat pikkulapsia ja alakoululaisia.

Ennen pohdiskeluni eteenpäin viemistä on syytä miettiä eri termejä, jotka
yhdistetään lasten ja nuorten liikkumiseen. Ajatustani ohjaa käsitys, että
usein urheilu ja liikkuminen mielletään samaksi asiaksi eli toisin sanoen
kun urheilen myös liikun, liikun kun urheilen (karua kieltä puhuu tutkimus, jossa jopa joka kolmannen urheilevan lapsen todetaan liikkuvan liian vähän). Urheilu -termi sisältää aina  ajatuksen kilpailusta ja paremmuudesta. Liikkuminen sen sijaan on ihmisen luontainen tapa toimia.  Liikkuminen ei ole varta vasten suunniteltua harjoittelua vaan monipuolinen tapa käyttää vartaloaan, olla toimelias. Liikkuminen on esimerkiksi itsensä siirtämistä paikasta toiseen, hengästyen tai hengästymättä. Lapselle luontaista liikkumisen lisäksi on leikki. Ja mikä parasta niiden yhdistelmä. Lapsen elämässä luontaista pitäisi siis olla mm. kaikki leikkiminen, kiipeily puissa, koulumatkapyöräily, kaverien kanssa leikitty hippa tai pallottelu, pulkkamäessä rymyäminen hiki päässä… Ja kaikki se muu poukkoilu siinä välillä. Kannatan!

img_1698-533x800img_1702-533x800

Kuvat: 1-vuotias lapsi oppii liikkumalla ja liikkuu koko ajan. Mahdollista lapsen liikkuminen vapaasti. Pieni lapsi ei tarvitse erikoisia vempeleitä ja välineitä. Patja lattialla houkuttaa liikkumaan vielä isommankin lapsen (ja aikuisen!).

Ja sitten tulee nuoruusikä.

Lasten kokonaisliikunnan määrä on Suomessa ollut laskusuunnassa viime
vuosina. Näin kertovat useat tutkimukset ja niistä tehdyt lehtiartikkelit
lasten liikuntakäyttäytymisestä (mm. Liitu tutkimus vuodelta 2014).
Liitu-tutkimuksessa mm. todetaan lasten liikkumisen (sekä reippaan että
kevyen liikkumisen) laskevan huolestuttavasti 12-15 ikävuoden välillä,
suorastaan romahtavan viidentoista ikävuoden tietämillä. Tähän samaan
ikäkauteen, jossa liikkumisen määrä laskee, vastaavasti urheiluseuroissa
urheilun harjoittelumäärät (nimenomaan ohjatut), siihen vaadittu aika ja
vaativuus vain lisääntyvät – tavoitteellisuus ja kilpailu kiristyvät. Osa
putoaa kelkasta. Toisessa ääripäässä ovat urheilijalapset ja -nuoret,
jotka yhä nuoremmalla iällä määrätietoisella voittoon tavoittelulla (ja
tiedon puutteella) altistetaan rasitus- ja urheiluvammoille. Lopputulos on
sama. Urheilu loppuu, valitettavan usein myös terveyden kannalta riittävä
liikunta.

Lapsia liikuttavia tahoja on useita (mm. perheet, urheiluseurat, koulut).
Liikkumisen määrää ja laatua lisääviä suosituksia on uudistettu. Nyt
uusien lasten liikuntasuosituksien mukaan alle 8-vuotiaiden lasten päivään
pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa (kevyt liikunta, reipas
ulkoilu ja erittäin vauhdikas fyysinen  aktiivisuus). Yli tunnin pituisia
istumajaksoja tulisi välttää. Suosituksissa korostetaan myös riittävää
lepoa ja unta sekä terveellistä ravintoa. Yli 8 vuotiaiden lasten ja
nuorten tulisi suosituksen mukaan liikkua vähintään 1,5-2 tuntia päivässä,
josta puolet reippaasti. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee
välttää. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016). Myös opetussuunnitelmaa on
muokattu mm. liikuntatunteja on lisätty ja liikuntataidot on nostettu
esille lajitaitojen sijaan. Liitututkimuksessa tulee esille, että nuoret
(myös, kukapa on voinut välttyä) tietävät liikunnan terveysvaikutukset ja
ymmärtävät, että sen avulla voi saada hyvää oloa; perille on mennyt myös
että liikunnan on tuotettava iloa – näiden merkitys korostui nuorten
vastauksia kysyttäessä liikunnan merkitystä.

Miksi kuitenkin lasten päivittäisen kokonaisliikunnan määrä on tutkimusten
mukaan vain vähentynyt vaikka liikuttajia, tietoa, suosituksia ja ohjeita
on näin paljon?

Yksi syy lienee, että  lapset (myös, miten on esimerkkiä antavat
aikuiset?) viettävät paljon vapaa-aikaansa paikallaan istuen ja  ruutujen
äärellä. Liitututkimuksen mukaan 95% lapsista ja nuorista viettää aikaansa
nenä ruutuun päin yli suosituksen mukaiset kaksi tuntia päivässä.
Myönteistä teknologian kehittymistä on kuitenkin, että tähän  pikkuruutuun
on nyt onnistuttu yhdistämään liikkuminen: Pokemon Go. Itse en ole (vielä
eli voinko tältä välttyäkään 8-vuotiaan pojan äitinä) kyseiseen peliin
tutustunut mutta pidän positiivisena asiana kaikki keinot, joilla
pystytään lisäämään lasten/nuorten motivaatiota lähteä ulos liikkumaan.
Varsinkin, kun uskon jatkossa tämän olevan täysin tulevaisuutta johon myös
vanhan koiran on opittava. Olisikohan Pokemon Go -pelistä jo lasten
kokonaisliikkumisen määrän nostattajaksi vuonna 2016? (vai lisääkö se
sittenkin ruutuaikaa?)

Valkkutiimin jäsenenä huomaan, että pienille pallokoululaisille liikkuminen
urheiluseurassa tuottaa paljon iloa, on mieluista ja kivaa. Pallokoulussa
liikutaan luontaisesti leikin mukaisesti, kannustus on positiivista,
harjoittelu sallii kokeilut ja ”virheet”. Sitten kuitenkin tämä ilo alkaa
vähentyä ja loppuu yläluokilla. Mitä pienempi lapsi on sitä kannustavampia
ja osallistuvampia aikuiset ovat lasten liikkumisessa sanoo tutkimus.
Nuoruusiässä  vanhempien merkitys ja rooli ovat enää hyvin vähäisiä. Oma
tuntumani on, että myös lapsen luontainen leikki ja sen tuoma liikkuminen
loppuu aina vain aikaisemmin. Luontaiselta vapaalta leikiltä aikaa vie
paljon pois yhä aikaisemmin aloitettu lasten liika harrastuttaminen ja
lisääntynyt ruutuaika. Yläluokilla myös välituntiliikunnan määrä romahtaa.

Lasten liikkumisen/liikunnan lisäämiseksi olen lukenut paljon ehdotuksia
liikunnan tutkijoilta. Kyllä, toiveeni on edelleen, että ilman ruutujakin
voidaan lapsia ja nuoria saada liikkeelle. Kaikki tiedämme, että jo
olemassa olevien tapojen ja toimintamallien muuttaminen on vaikeaa ja vaatii päättäväisyyttä ja työtä. Siksi liikunnan pohjana lapsen elämässä pidän tärkeimpänä kotia ja lasten vanhempia. Millaisen pohjan lapsi saa liikkumiselle varhaislapsuudessa? Miten häntä on kannustettu ja ohjattu? Onko ylisuojeltu tai rajoitettu? Vanhempien liikuntakäyttäytymisesimerkki ja rajat sisältävä kasvatus ohjaa liikkumisen ja liikunnan lapsen maailmaan (kyllä, tähän samaan kohtaan sopii myös terveellinen ravinto ja riittävä uni). Lisäksi vapaan leikin mahdollistaminen pienen ja alakouluikäisen lapsen elämässä on erityisen
arvokasta niin lapsen kokonaiskehityksen kuin myös liikunnan kannalta.
Lapsen kasvatuksessa aikuisen tehtävä on asettaa rajat liialle paikalla
pysymiselle ja ruutuajalle. Toivon näiden kasvatusmallien kantavan myös
läpi hankalaksi koetun nuoruusiän. Kodin jälkeen yhtenä hyvänä ehdotuksena
pidän koulumaailmaan sijoittuvaa liikkumisen lisäämistä (eikä pelkästään
liikuntatuntien vaan koulumatkojen ja koulussa liikkumisen ylipäätään),
koska koulu tavoittaa kaikki lapset (ykkösestä ysiluokalle). Missä ovat
kerhot koulun jälkeen, joissa liikutaan leikinmukaisesti? Olisiko lasten
aamu- ja iltapäivätoiminnoissa mahdollista lisätä liikkumista? Nämä
muutokset tarvitsevat myös aikuisten ja kasvattajien tiedon ja ymmärryksen
liikunnan merkityksestä. Mutta miten nämä ehdotukset toimivat enää
yläluokilla? Juuri siinä ikäluokassa, jossa todetaan terveyden kannalta
riittävän liikunnan romahtavan.

img_1651-533x800  img_1649-533x800

Kuvat: Myös meillä harrastetaan pelaamista – tunti kerrallaan, pääosin 2 kertaa viikossa. Myös lasten paikallaanoloa voi haastaa (tasapaino, hyvä istuma-asento) esimerkiksi jättipallolla!

Fysioterapeutit ovat myös innokkaita ohjaamaan, joten tässä muutamia eväitä lapsen liikkumisen lisäämiseksi: opeta lapsi jo pienenä liikkumaan pyöräiltävät
tai käveltävät matkat (kouluun, kavereille ja harrastuksiin). Ohjaa lapsi
ikätason mukaan tekemään kotitöitä ja vaatimaan tätä osallistumista myös
teiniltä. Anna ja järjestä aikaa lapsen vapaalle leikille. Nuoruusiän
koittaessa ole edelleen kiinnostunut nuoren harrastuksista ja liikkukaa
yhdessä (ja koska kaverien merkitys on suuri: antakaa nuoren ottaa kaveri
mukaan). Jos teini pysyy urheilulajin parissa, osallistu edelleen
urheilulajin tai -joukkueen toimintaan, käy kannustamassa – jos ehdit
kannustaa lastasi  varhaislapsuudessa, ehdit varmasti myös lapsen ollessa
teini-iässä. Ei se aika sieltä vähene lapsen kasvaessa nuoruusikään.

Pysähdy ja mieti: Liikkuuko lapsesi terveyden kannalta riittävästi? Miten
sinä aikuisena voisit vaikuttaa siihen, että lapsesi ja nuoresi liikkuisi
muulloinkin kuin ohjatusti harrastuksissa, urheiluseurassa tai koulussa?

Liiku aina kun mahdollista, terveisin Sari20161007-img_1087-1-800x533

 

Kinetic Control – laatua liikkeeseen!

Uusia – vanhoja tuulia: laatua liikkeeseen, liikettä hallintaan!20160901_223500_resized_1

Sain vihdoin päätökseen Kinetic Control (KC) opinnot. Opinnot ovat olleet -90 luvulla fysioterapeuttikoulutuksen käyneelle matka fysioterapiaan: tuolloin kuntoutuksemme kulmakivet olivat vahvista-venytä-mobilisoi (tai niin sen ainakin koin). Fysioterapeuttina olemme ammatissa, jossa koskaan emme tule valmiiksi – onneksi. Valtavaa vauhtia kehittyvän teknologian myötä maailmalla tehdään  lääketieteellistä tutkimusta ja sieltä saamme yhä vaikuttavampia keinoja kuntoutukseen. KC on ollut itselleni se ”kokoava” ajatusmalli ihmisen liikkumiseen, harjoitteluun, ohjaamiseen ja ennen kaikkea liikkeen oppimiseen ja sitä myötä kuntoutumiseen.

Ihmisen liikkumisesta ymmärretään nyt kovin paljon enemmän kuin aikaisemmin: Tiedetään, että tietyn kehon osan liikettä (ja ongelmaa) ei voi tarkastella kohdennetusti; liike on ihmisessä jatkumo sekä ylöspäin että alaspäin ja faskioiden (sidekudosrakenteet) ymmärtämisen myötä yhteydet voivat olla kaikkea tältä väliltä. Tiedetään, että hyvä ja laadukas liike ei rakennu pelkästään lihasvoimasta, vaan liikkuvuudesta, koordinaatiosta ja hallinnasta; aivojen , hermojen ja kudosten välisestä herkästä yhteydestä ja tietojen vaihdosta. Tiedetään, että usein ongelmien provosoituminen on monien tekijöiden summa; ihmisellä voi olla rakenteellisia ominaisuuksia (esim. selän rakenne), jotka altistavat tietyille asioille, mutta se, että ongelma syntyy, riippuu usein esim. lapsuusajan elämästä, harrastuksista, työnkuvasta, elämäntavoista jnejne. Samanlainen altistava riskitekijä eri ihmisellä on vain riskitekijä saada ”kipu, nivelkuluma, toimintakyvyn haitta” . Toisella ihmisellä, jonka elämässä valinnat ja sattumukset sattuvat menemään oikein ei tuota ongelmia esim. polvikuluman tai selkäkivun osalta (hän on sattunut liikkumaan oikealla tavalla, sattunut ajautumaan sopivaan työnkuvaan jne) kun taas toisella ongelmat alkavat jo varhain.  Tiedetään, että tuki- ja liikuntaelinten ongelmien taustalla on yleensä virheellinen kuormitus, joka ärsyttää kudoksen. Tällöin asian korjaamiseksi on korjattava liike laadukkaammaksi, jotta kuormitus saadaan kudoksilta pois eikä vaiva uusiudu. Toisaalta mitä enemmän ihmisen toiminnasta ja liikkumisesta tiedetään sitä vahvemmin kouluttautunut fysioterapeutti ymmärtää, että tiedämme varmasti edelleenkin kovin vähän ja asioilla voi olla kovin moninaiset ulottuvuudet (tieto lisää tuskaa).

Me fysioterapeutit emme voi enää hoitaa periaatteella : polvikipu > hoidan polvea ja vahvistan heikot, venytän kireät. Fysioterapeutin on lääkärin diagnoosin jälkeen kysyttävä MIKSI? Miksi tähän oikean polveen ilmaantuu kipu juostessa? Miksi tämä selkä kipeytyy aina oikealta puolelta? Miksi olkapään m. supraspinatuksen jänne tulehtuu? Miksi tämän asiakkaan vasen iskiashermo on ärsyyntynyt, vaikka magneettitutkimuksessa ei ole hermoa komprivoivia löydöksiä?  Tämän vuoksi fysioterapeutti tutkii asiakkaan ensimmäisellä käynnillä ja rakentaa kuntouttavan ohjelman löydöstensä pohjalta. Valitettavasti fysioterapeutin lääkkeet ovat usein liikkeitä ja toisinpäin; liikettä ei voi korjata lääkkeellä. Ja kun lääkkeenä on liike, liikkeen oppiminen ei tapahdu välittömästi eikä oireistoon fysioterapeutilta ole luvassa nopeaa täsmäiskua, heti-kipuongelma-pois-mulle-nyt lääkettä. Fysioterapeutin käyttämät kipuhoitomenetelmät sekä lääkärin määräämät lääkitykset usein auttavat asiassa alkuun, mutta pidempiaikaista apua niistä ei saada, mikäli kipua syöttää virheellinen liikemekanismi.

juoksukuva

Yksi fysioterapian menetelmä tutkimiseen ja kuntoutumisen ohjaamiseen on Kinetic Control, kansainvälinen tutkimis- ja terapiamenetelmä (Sarah Mottram ja Mark Comerford). Asiakkaan tarkan tutkimisen tarkoituksena on löytää liikkeestä ns. heikko (heikot) lenkit liittyen oirekuvaan; joka toisaalta sallii liikaa liikettä, mutta myös kuormittaa muita rakenteita. KC testauksen pohjalta voidaan päästä hyvinkin tarkkoihin löydöksiin esim. lihasten aktivoitumisten osalta. Onko syynä syvät nivelten liikettä tukevat lihakset, jotka toimivat alhaisilla volyymeilla, vai pinnalliset liikettä hallitsevat lihakset vai liikettä tuottavien lihasten dominointi vai kaikkien näiden sekoitusta? Voi myös olla että tutkimisessa havainnoidaan liikerajoitus, jäykkyys toisaalla (esim. lonkassa) ja liiallinen liike toisaalla (esim. selässä). Kumpi on silloin kipeä? KC ajattelun mukaan yleensä kipu on alueella missä on liikaa liikettä eli tässä tapauksessa selässä. Mutta kumpi on ollut ensin, lonkan liikerajoitus ja aiheuttanut selän hallitsemattoman liikkeen vai toisinpäin? Ja onko sillä väliä? Kun hoidamme SEKÄ liikerajoituksen ETTÄ hallitsemattoman liikkeen kuntoon ollaan jo pitkällä. Näin pääsemme jälleen siihen, että ei riitä vain liikerajoituksen mobilisointi (kuten ennen on tehty) vaan on harjoiteltava myös se toinen asia kuntoon eli liikkeen laatu 😉

Jokaisella harjoitteella on tarkoitus. Fysioterapeutin ohjaamat harjoitteet perustuvat testaukseen ja ovat yksilöllisiä ”lääkeliikkeitä”. Harjoitteiden avulla palautetaan syvien lihasten riittävän aikainen – ja riittävän pitkälle kestävä tuki liikkeelle, sekä pinnallisten tukevien että liikettä tuottavien lihasten toiminnan suhde. Kun syvät sekä pinnalliset tukevat lihakset saadaan aktivoitua toimimaan oikea-aikaisesti, jää liikettä tuottaville lihaksille resursseja liikkeen tuottamiseen ilman, että ylikuormittuvat (esim. hamstring-lihaksisto). Kireänä aistitut lihakset voivat rentoutua. Oikeanlaisella liikkeellä keholle suodaan mahdollisuus ja aikaa parantaa ”itse itsensä” , kun ärsytystä ylläpitävä virheellinen liikemekanismi saadaan harjoittelulla hallintaan.

KC ei oikeastaan ole sen ihmeellisempää kuin liikettä ja liikkeen oppimista. Liike tuotetaan aivoista ja liikkeen oppiminen täytyy tapahtua myös siellä; tarvitaan siis liikettä, aistimista, tuntemista – ja toistoja. Ja vielä; pelkkä vahva yksittäinen lihas ei riitä. Ei riitä, että treenaat vatsalihaksia isoilla painoilla, ei riitä että treenaat olkapään ulkokiertäjää vahvaksi kuminauhalla, ei riitä että treenaat pakarat pulleiksi – ellet opeta niitä hoitamaan hommaansa liikkeessä. Karkeasti ottaen, jos mietimme vatsalihaksia, mihin tarvitsemme niitä arjessa? Kuinka usein nousemme makuulta istumaan taakan kanssa (vrt. vatsalihasten painoharjoittelu), vai olisiko vatsalihasten päätarkoitus kuitenkin hallita pystyasentoamme jarruttamalla selän liiallisia liikkeitä. Pelkkä vatsalihasten vahvuus ei ole selkäongelmissa ratkaisevaa vaan se, että ne osaavat tehdä hommansa oikein.

Milloin KC?Jos Sinulla on: Toistuva tuki- ja liikuntaelinten ongelma,  (selkä-, jalka-, polvi-, nilkka-,lonkka-, olkakipu). Olet saattanut käydä muissa hoidoissa (hieronta, jäsenkorjaus, akupunktio, kipulääkkeet, kortisoni jne), joista olet saanut hetkeksi apua, mutta vaiva palaa taas uudelleen? Tällöin KC voi olla yksi hyvä lähestymistapa kuntoutumisen alkuun. Kinetic Control sopii lähes kaikille, jotka ovat itse valmiita tekemään töitä ja sopii erityisen hyvin myös esimerkiksi urheilijoiden ja kuntoilijoiden tekniikkaongelmiin.  Fysioterapian kautta helpotus vaivaan ei tule ”pilleri-suuhun” periaatteella, mutta on hyvin palkitsevaa kun tilanne alkaa mennä eteenpäin ja harjoituksissa voidaan siirtyä vaativimpiin osioihin.

Ja sitten taas…meitä ihmisiä, vaivoja ja elämäntilanteita on moneen lähtöön eikä KC:kaan aina ole se paras vaihtoehto. Onneksi meillä fysioterapeuteilla on myös muita työkaluja plakkarissa; sitähän varten me koulutuksia käymme! Voimme lähestyä asiaa eri suunnista, mikä kenenkin asiakkaan kanssa on kulloinkin otollista.

Voit tutustua aiheeseen lisää www.kineticcontrol.com

20160927_093345_resized  …… Terveisin, Mervi

 

Tervetuloa Fysiopulssilaisten arkeen!

Tervetuloa seuraamaan Fysiopulssin ikiomaa blogia!

vari-pienin

Fysiopulssi on kahden fysioterapeuttiystävyksen sinnikkään ja ahkeran työn hedelmä, yritys, joka tarjoaa nykyään töitä myös kahdelle muulle fysioterapeutille. Aloittaessamme vuonna 2006, tähtäimessämme oli (itsekkäästi) luoda itsellemme mukava työpaikka, jossa saisimme toteuttaa ”omannäköistä” fysioterapiaa. Noista ajoista on kulunut jo hieman yli 10 vuotta ja olemme taatusti jokaista vuotta viisaampia, vanhempia (ja ryppyisempiä) fysioterapeutteja ja yrittäjiä. Vaikka yrittäjiksi ryhdyimme, niin kuin monet muutkin, takapuoli edellä puuhun  -periaatteella, emme silti kumpikaan kertaakaan ole katuneet päätöstämme. Vahvuutenamme on nimenomaan se, että meitä on kaksi. Yhdessä olemme yritysmaailman tyrskyissä seilanneet ja jos toiselta loppuu voimat niin toinen jaksaa soutaa paattia taas kuiville. Olemme vahvasti testanneet yrittäjyydestä myös tämän naisnäkökulman; meillä on yhteensä 5 lasta, joista 4 on syntynyt Fysiopulssin aikana. Äitiyslomat, hoitovapaat, vesirokot, oksennustaudit ym lapsiperheiden käänteet värittävät myös meidän työelämäämme.

Ammatillisesti olemme kunnianhimoisia ja haluamme kehittyä jatkuvasti (jota ehkä tämä blogin kirjoittaminenkin edustaa, vaikkakaan varmasti vielä vuosi sitten emme kumpikaan ”vanhan kansan ihmisinä” olisi uskoneet blogia kirjoittavamme). Yrityksemme toiminta-ajatus sisältää otteita ennen kaikkea hyvästä ja ihmisläheisestä palvelusta siisteissä ja viihtyisissä tiloissa sekä ammattitaidon ylläpitämisestä ja jatkuvasta kehittämisestä asiakkaita varten.

Fysioterapeuttien arjessa -blogilla haluamme tarjota Sinulle mahdollisuuden kurkistaa mitä fysioterapeuttisi päässä liikkuu muulloinkin kuin vain tavatessamme: blogin tarkoituksena on mahdollistaa maailman menon ihmettelyn meidän fysioterapeuttien näkökulmasta sekä puhaltaa koulutustuulahduksia hieman syvemminkin esiin. Poimi ajatuksistamme juuri Sinua kiinnostavat aiheet, mitä julkaisemme pikkuhiljaa.

 

 

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén