Blogisarjan osa 1.
Elän lähellä, aitiopaikalla lasten liikkumista. Ja lapsethan liikkuvat.
Niin kauan, kun se on mielekästä, tuottaa heille iloa ja hyvää oloa. Niin kauan kun vanhempi asettaa rajat lasten maailmaa valtaaville ruuduille, näyttää esimerkkiä, kannustaa ja rohkaisee. Ja valitettavasti, ainakin tutkimusten mukaan, niin kauan kuin ovat pikkulapsia ja alakoululaisia.
Ennen pohdiskeluni eteenpäin viemistä on syytä miettiä eri termejä, jotka
yhdistetään lasten ja nuorten liikkumiseen. Ajatustani ohjaa käsitys, että
usein urheilu ja liikkuminen mielletään samaksi asiaksi eli toisin sanoen
kun urheilen myös liikun, liikun kun urheilen (karua kieltä puhuu tutkimus, jossa jopa joka kolmannen urheilevan lapsen todetaan liikkuvan liian vähän). Urheilu -termi sisältää aina ajatuksen kilpailusta ja paremmuudesta. Liikkuminen sen sijaan on ihmisen luontainen tapa toimia. Liikkuminen ei ole varta vasten suunniteltua harjoittelua vaan monipuolinen tapa käyttää vartaloaan, olla toimelias. Liikkuminen on esimerkiksi itsensä siirtämistä paikasta toiseen, hengästyen tai hengästymättä. Lapselle luontaista liikkumisen lisäksi on leikki. Ja mikä parasta niiden yhdistelmä. Lapsen elämässä luontaista pitäisi siis olla mm. kaikki leikkiminen, kiipeily puissa, koulumatkapyöräily, kaverien kanssa leikitty hippa tai pallottelu, pulkkamäessä rymyäminen hiki päässä… Ja kaikki se muu poukkoilu siinä välillä. Kannatan!
Kuvat: 1-vuotias lapsi oppii liikkumalla ja liikkuu koko ajan. Mahdollista lapsen liikkuminen vapaasti. Pieni lapsi ei tarvitse erikoisia vempeleitä ja välineitä. Patja lattialla houkuttaa liikkumaan vielä isommankin lapsen (ja aikuisen!).
Ja sitten tulee nuoruusikä.
Lasten kokonaisliikunnan määrä on Suomessa ollut laskusuunnassa viime
vuosina. Näin kertovat useat tutkimukset ja niistä tehdyt lehtiartikkelit
lasten liikuntakäyttäytymisestä (mm. Liitu tutkimus vuodelta 2014).
Liitu-tutkimuksessa mm. todetaan lasten liikkumisen (sekä reippaan että
kevyen liikkumisen) laskevan huolestuttavasti 12-15 ikävuoden välillä,
suorastaan romahtavan viidentoista ikävuoden tietämillä. Tähän samaan
ikäkauteen, jossa liikkumisen määrä laskee, vastaavasti urheiluseuroissa
urheilun harjoittelumäärät (nimenomaan ohjatut), siihen vaadittu aika ja
vaativuus vain lisääntyvät – tavoitteellisuus ja kilpailu kiristyvät. Osa
putoaa kelkasta. Toisessa ääripäässä ovat urheilijalapset ja -nuoret,
jotka yhä nuoremmalla iällä määrätietoisella voittoon tavoittelulla (ja
tiedon puutteella) altistetaan rasitus- ja urheiluvammoille. Lopputulos on
sama. Urheilu loppuu, valitettavan usein myös terveyden kannalta riittävä
liikunta.
Lapsia liikuttavia tahoja on useita (mm. perheet, urheiluseurat, koulut).
Liikkumisen määrää ja laatua lisääviä suosituksia on uudistettu. Nyt
uusien lasten liikuntasuosituksien mukaan alle 8-vuotiaiden lasten päivään
pitäisi sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa (kevyt liikunta, reipas
ulkoilu ja erittäin vauhdikas fyysinen aktiivisuus). Yli tunnin pituisia
istumajaksoja tulisi välttää. Suosituksissa korostetaan myös riittävää
lepoa ja unta sekä terveellistä ravintoa. Yli 8 vuotiaiden lasten ja
nuorten tulisi suosituksen mukaan liikkua vähintään 1,5-2 tuntia päivässä,
josta puolet reippaasti. Yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee
välttää. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016). Myös opetussuunnitelmaa on
muokattu mm. liikuntatunteja on lisätty ja liikuntataidot on nostettu
esille lajitaitojen sijaan. Liitututkimuksessa tulee esille, että nuoret
(myös, kukapa on voinut välttyä) tietävät liikunnan terveysvaikutukset ja
ymmärtävät, että sen avulla voi saada hyvää oloa; perille on mennyt myös
että liikunnan on tuotettava iloa – näiden merkitys korostui nuorten
vastauksia kysyttäessä liikunnan merkitystä.
Miksi kuitenkin lasten päivittäisen kokonaisliikunnan määrä on tutkimusten
mukaan vain vähentynyt vaikka liikuttajia, tietoa, suosituksia ja ohjeita
on näin paljon?
Yksi syy lienee, että lapset (myös, miten on esimerkkiä antavat
aikuiset?) viettävät paljon vapaa-aikaansa paikallaan istuen ja ruutujen
äärellä. Liitututkimuksen mukaan 95% lapsista ja nuorista viettää aikaansa
nenä ruutuun päin yli suosituksen mukaiset kaksi tuntia päivässä.
Myönteistä teknologian kehittymistä on kuitenkin, että tähän pikkuruutuun
on nyt onnistuttu yhdistämään liikkuminen: Pokemon Go. Itse en ole (vielä
eli voinko tältä välttyäkään 8-vuotiaan pojan äitinä) kyseiseen peliin
tutustunut mutta pidän positiivisena asiana kaikki keinot, joilla
pystytään lisäämään lasten/nuorten motivaatiota lähteä ulos liikkumaan.
Varsinkin, kun uskon jatkossa tämän olevan täysin tulevaisuutta johon myös
vanhan koiran on opittava. Olisikohan Pokemon Go -pelistä jo lasten
kokonaisliikkumisen määrän nostattajaksi vuonna 2016? (vai lisääkö se
sittenkin ruutuaikaa?)
Valkkutiimin jäsenenä huomaan, että pienille pallokoululaisille liikkuminen
urheiluseurassa tuottaa paljon iloa, on mieluista ja kivaa. Pallokoulussa
liikutaan luontaisesti leikin mukaisesti, kannustus on positiivista,
harjoittelu sallii kokeilut ja ”virheet”. Sitten kuitenkin tämä ilo alkaa
vähentyä ja loppuu yläluokilla. Mitä pienempi lapsi on sitä kannustavampia
ja osallistuvampia aikuiset ovat lasten liikkumisessa sanoo tutkimus.
Nuoruusiässä vanhempien merkitys ja rooli ovat enää hyvin vähäisiä. Oma
tuntumani on, että myös lapsen luontainen leikki ja sen tuoma liikkuminen
loppuu aina vain aikaisemmin. Luontaiselta vapaalta leikiltä aikaa vie
paljon pois yhä aikaisemmin aloitettu lasten liika harrastuttaminen ja
lisääntynyt ruutuaika. Yläluokilla myös välituntiliikunnan määrä romahtaa.
Lasten liikkumisen/liikunnan lisäämiseksi olen lukenut paljon ehdotuksia
liikunnan tutkijoilta. Kyllä, toiveeni on edelleen, että ilman ruutujakin
voidaan lapsia ja nuoria saada liikkeelle. Kaikki tiedämme, että jo
olemassa olevien tapojen ja toimintamallien muuttaminen on vaikeaa ja vaatii päättäväisyyttä ja työtä. Siksi liikunnan pohjana lapsen elämässä pidän tärkeimpänä kotia ja lasten vanhempia. Millaisen pohjan lapsi saa liikkumiselle varhaislapsuudessa? Miten häntä on kannustettu ja ohjattu? Onko ylisuojeltu tai rajoitettu? Vanhempien liikuntakäyttäytymisesimerkki ja rajat sisältävä kasvatus ohjaa liikkumisen ja liikunnan lapsen maailmaan (kyllä, tähän samaan kohtaan sopii myös terveellinen ravinto ja riittävä uni). Lisäksi vapaan leikin mahdollistaminen pienen ja alakouluikäisen lapsen elämässä on erityisen
arvokasta niin lapsen kokonaiskehityksen kuin myös liikunnan kannalta.
Lapsen kasvatuksessa aikuisen tehtävä on asettaa rajat liialle paikalla
pysymiselle ja ruutuajalle. Toivon näiden kasvatusmallien kantavan myös
läpi hankalaksi koetun nuoruusiän. Kodin jälkeen yhtenä hyvänä ehdotuksena
pidän koulumaailmaan sijoittuvaa liikkumisen lisäämistä (eikä pelkästään
liikuntatuntien vaan koulumatkojen ja koulussa liikkumisen ylipäätään),
koska koulu tavoittaa kaikki lapset (ykkösestä ysiluokalle). Missä ovat
kerhot koulun jälkeen, joissa liikutaan leikinmukaisesti? Olisiko lasten
aamu- ja iltapäivätoiminnoissa mahdollista lisätä liikkumista? Nämä
muutokset tarvitsevat myös aikuisten ja kasvattajien tiedon ja ymmärryksen
liikunnan merkityksestä. Mutta miten nämä ehdotukset toimivat enää
yläluokilla? Juuri siinä ikäluokassa, jossa todetaan terveyden kannalta
riittävän liikunnan romahtavan.
Kuvat: Myös meillä harrastetaan pelaamista – tunti kerrallaan, pääosin 2 kertaa viikossa. Myös lasten paikallaanoloa voi haastaa (tasapaino, hyvä istuma-asento) esimerkiksi jättipallolla!
Fysioterapeutit ovat myös innokkaita ohjaamaan, joten tässä muutamia eväitä lapsen liikkumisen lisäämiseksi: opeta lapsi jo pienenä liikkumaan pyöräiltävät
tai käveltävät matkat (kouluun, kavereille ja harrastuksiin). Ohjaa lapsi
ikätason mukaan tekemään kotitöitä ja vaatimaan tätä osallistumista myös
teiniltä. Anna ja järjestä aikaa lapsen vapaalle leikille. Nuoruusiän
koittaessa ole edelleen kiinnostunut nuoren harrastuksista ja liikkukaa
yhdessä (ja koska kaverien merkitys on suuri: antakaa nuoren ottaa kaveri
mukaan). Jos teini pysyy urheilulajin parissa, osallistu edelleen
urheilulajin tai -joukkueen toimintaan, käy kannustamassa – jos ehdit
kannustaa lastasi varhaislapsuudessa, ehdit varmasti myös lapsen ollessa
teini-iässä. Ei se aika sieltä vähene lapsen kasvaessa nuoruusikään.
Pysähdy ja mieti: Liikkuuko lapsesi terveyden kannalta riittävästi? Miten
sinä aikuisena voisit vaikuttaa siihen, että lapsesi ja nuoresi liikkuisi
muulloinkin kuin ohjatusti harrastuksissa, urheiluseurassa tai koulussa?
Liiku aina kun mahdollista, terveisin Sari