Perusta sinäkin oma Blogaaja.fi blogi ilmaiseksi >>
Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Avainsana: Fysioterapia

Liike palaa Ellan elämään – 40 vuotta fysioterapiaa parafiinihoidoista älykuntosaliin.

Ellan tarina alkaa 

Näin jälkeenpäin Ella ymmärtää olleensa lapsesta asti poikkeuksellinen. Ellalla kaikkeen liikkumiseen ovat aina liittyneet kivut ja niveltuntemukset. Ella luuli pitkään, että se on normaalia. Hän luuli, että kaikilla sattui juokseminen polviin. Hän ihmetteli kuinka kaveri voi juosta niin nopeasti ja pitkään. Hänen polviinsa sattui juokseminen aina. Se ei ollut sellaista sattumista, että oudokseltaan uuden lajin rasitusarkuutta, vaan jalkoihin sattui jo juostessa. Jalat tuntuivat menevän omia ratojaan. Sormia särki, ja ne menivät tämän tästä sijoiltaan, kun Ella vaikka kaatui. Nopeasti hän oppi niitä vetelmään itse paikalleen. Olkapäihin sattui. Ella oli notkea, jalat sai heitettyä niskan taakse helposti. Ihmetytti, miten muut eivät sitä voineet tehdä. Selkään sattui, koulussa istuminen oli hankalaa. Siihen aikaan pienistä kivuista ei lasta viety lääkärille. Piti vain unohtaa kipunsa ja jatkaa eteenpäin. Nyt aikuisena Ella tietää, että hänen nivelensä ovat poikkeuksellisen joustavat, mikä aiheuttaa tiettyjä haasteita arjessa. Ja kipuja. Ella oli lapsena myös tapaturma-altis ja ”vaikea” lapsi. Ellalle sattui ja tapahtui, asiat eivät tuntuneet järjestyvän Ellan mielessä yhtä loogisesti kuin muilla. Vasta aikuisiällä vaikeudet ovat saaneet nimen ADHD. Nyt tänä päivänä Ella tietää, että sillä on syy miksi hän ei muista asioita, pitkiä ohjeita, miksi ei pysty toimimaan aina loogisesti ja johdonmukaisesti vaikka kuinka yrittäisi. Ellalla on herkkyys aistia asioita, hyvässä ja pahassa. Aivot saavat ympäristöstä paljon ärsykkeitä ja silloin on vaikea keskittyä yhteen ja helposti hukkaa ”punaisen langan”. Ella ei kuitenkaan ole onnekseen periksiantavaa ”sorttia”, vaan harvinaisen jalat maassa seisova persoona, joka toteaa että eteenpäin sanoi mummo lumessa.

Lääkintävoimistelua – passiivista hoidon kohteena olemista

Ensimmäiset kosketukset fysioterapiaan Ellan tuli hankittua jo 13 vuotiaana. Silloin fysioterapiaa nimitettiin lääkintävoimisteluksi. Ella oli liikkuvine nivelineen, vilkkaine luonteineen ja keskittymisongelmineen tapaturma-altis. Loukkaantunut polvi hoidettiin lastoittamalla se paikalleen pitkäksi aikaa silloisen lääketieteen ymmärryksen mukaan. Tuon pitkän lastoittamisen jälkeen Ellan toinen reisi oli kuivahtanut rusina – ja Ella pääsi tapaamaan lääkintävoimisteiljaa. Lääkintävoimistelu oli hyvin varovaista ”vääntelyä”. Yläkouluikäisenä kuvioon tulivat selkäkivut ja lääkintävoimistelussa korjattiin vähän sitä sun tätä. Mieleen on jäänyt ohjeista miten piti istua, nousta, seistä ja nukkua selkää säästäen. Polvia ja kyynärpäitä piti rajoittaa.  Silloin ei lääkintävoimistelussa ymmärretty – että nämä rajoitukset ja selän säästämiset vuosien kuluessa aiheuttivat asentomuutoksia, jännityksiä. Ella oppi hyvin ”säästämään kroppaa” eli välttämään liikettä – ja oppi samalla myös hyvin jännitteiseksi.

Nuorena aikuisiällä jatkuivat säryt sormissa ja selässä ohjasivat säännöllisesti terveyskeskuksen lääkintävoimistelijoiden luo – jotka tekivät sen minkä siihen aikaan tiedettiin parhaaksi. Kuntoutus oli pitkälti passiivista, lääkintävoimistelijan toteuttamaa, kohteena mikä osa kehosta milloinkin. Ella oli ymmällään. Tällaistako elämä oli? Välillä lonkkakivut yltyivät niin, että Ella joutui kävelemään kyynärsauvoilla. Parafinihoitoa sormiin. Sähköhoitoa lonkkiin. Vetohoitoa selkään. Tuloksetta. Yleensä kivut vain pahenivat.

Lääkintävoimistelijat muuttuivat ”liike on lääke” -fysioterapeuteiksi

Aikuisuuden kynnyksellä Ella opiskeli ja luki ammatin käsityöalalle. Niveleloireet provosoituivat kuitenkin käsitöistä; olkapää pahiten, se ei tahtonut pysyä millään enää paikoillaan. Ella ymmärsi, että keho tarvitsisi liikuntaa; niinpä Ella opetteli uimaan. Uidessa ranteet ja nilkat lonksuivat, mutta uiminen sujui, kun valmentaja teippasi ranteet ja nilkat tukevaksi. Lopulta Ella tapasi lääkärin 23 vuotiaana, joka ymmärsi ensimmäistä kertaa katsoa ihmistä kokonaisuutena ja diagnosoi Ellalla nivelten yliliikkuvuuden. Vihdoinkin asia sai nimen! Ella sai hoitosuunitelman ja kuntoutus lääkintävoimistelussa saattoi vihdoin alkaa kunnolla.

Vai alkoiko? Lääkintävoimistelijat muuttuivat nimeltään fysioterapeuteiksi ja samalla kuntoutus  muuttui passiivisista hoidoista liike on lääke – periaatteelle. Ammattilaiset käyttivät hienoja sanoja: ryhtitieoisuus, kehotietoisuus – keskittymisvaikeuksista kärsivälle Ellalle nuo sanat olivat hepreaa. Ei hän tunne mitään missään. Tai jos tunsi, se meni jo. Ryhtiliivi – yäks. Kuntosali – kauheat kivut. Hölkkä – kauheat kivut. Pyöräily – kauheat kivut. Kävely – kauheat kivut. Ohjeena oli myös: ”kävele vain, kyllä kroppa tottuu”. Ei tottunut. Naruhyppely – ei onnistunut. Rannepainoharjoittelu – ei onnistunut. Ella alkoi saada monisivuisia harjoitusohjelmia. Keskittymiongelmissaan Ella ei koskaan päässyt ensimmäistä sivua kotiharjoitteissaan loppuun. Liike on lääke -ammattilaiset alkoivat epäillä tekeekö Ella harjoitteita tarpeeksi. Joskus taas Ella oli tehnyt harjoitteita liikaa.

Lopulta julkiseen terveydenhuoltoon iskivät säästöt kultaisen 80-90 -luvun jälkeen  ja Ellan säännöllinen kuntoutus jäi muutaman kerran ohjaukseksi ja kotiin sai muutaman keppijumppaohjeen. Yksikseen harjoittelu ei onnistunut. Fysioterapeutin jumppaohjeista tuli kipeytyminen, ahdistus, epäonnistumisen tunne   ja lopulta – ja luovuttaminen. Antaa olla.

Ella luovuttaa ?

Polvi ja rannekivut tekivät elämästä helvettiä. Liikkuminen arjessa alkoi olla hankalaa. Ella ei ollut viitäkymmentä ja kiipeäminen saunan lauteille piti suunnitella. Työlaukkujen kantamiseen Ella joutui pyytämään oppilailta apua. Ella alkoi ymmärtää, että vaikka liike ja harjoittelu ei ollut poistanut kipuja niin luopuminen liikkeestä oli viemässä häntä vielä alemmas. Ajatuksissa alkoi siintää jo kauhukuvat ”invalidisoitumisesta keski-iässä mummojen kanssa samaan vaivaistaloon”. Ei, hän ei suostu! Hän haluaa elää normaalia äidin elämää kasvavan tyttärensä rinnalla.

Ella etsi jälleen käsiinsä uuden fysioterapeutin. Ella vannoi fysioterapeutille tullessaan, että kyykkyyn hän ei sitten mene. Fysioterapeutti vastasi vain, että: ”aha”. Kuunneltuaan Ellan tarinan, fysioterapeutti ymmärsi, että Ellan tilanteessa ei hokkuspokkus yhden kohdan parannuskeinot auta. Yhdessä aloitettiin matka jonnekkin, josta kumpikaan ei vielä tiennyt mihin asti päästään. Ellan fysioterapiaa ei kustanna mikään taho – Ella on valmis maksamaan kaiken itse, koska hänellä ei ole vaihtoehtoja. Ella ei halua menettää liikkumisykyään.

Alkuun fysioterapia oli ”hukkuvan” pelastamista kipujen ja vaivojen kaaoksesta kunnes jonkinlainen punainen lanka alkoi löytyä. Vuosien lukemattomat yksittäiset kropansäästämisohjeet ja kipukompensaatiot olivat saaneet Ellan ennen niin liikkuvan kehon jäykäksi pötköksi, missä mikään ei tuntunut enää miltään, paitsi kivulta. Ella taivutti itseään korkeintaan lonkista. Asentoja korjatessaan ja kipua välttäessään Ella oli blokannut kehostaan liikkeen pois. Fysioterapeutti tiedosti haasteensa; Ellalla on takana lukemattomia huonoja jumppakokemuksia, syyllisyyttä ja syyllistämistä siitä, kun hän liikkuu tai on liikkumatta, liikaa tai liian vähän. Oliko kukaan kuitenkaan koskaan oikeastaan opettanut liikettä? Miten Ella voisi osata tehdä liikkeen normaalisti, jos hänellä on ollut kipuja koko elämänsä ajan – kehon liike- ja asentoaisti ei voi toimia oikein?

Uinti palaa Ellan elämään

Ella lähti kokeilemaan uimista vuosien jälkeen uudelleen. Ymmärsihän hän, ettei viikottainen fysioterapia riittäisi mihinkään ellei hän pystyisi harjoitella myös väliajalla. Vesi tuntui hyvältä, mutta vuodet nivelille eivät olleet ystävällisiä. Olkapäät olivat uimisen jälkeen tulessa. Tätä pureksittiin myös fysioterapiassa. Pelkkä kuminauhan näkeminen meinasi Ellan saada pyörtämään ovelta. Fyssari sai kuitenkin Ellan kokeilemaan ja olkapääharjoitteluun alkoi tulla tolkkua. Ella ihmetteli, miksi hänelle kukaan ei aikaisemmin ollut sanonut lavasta mitään. Tai selittänyt miten olkapää toimii. Tai mikä tarkoitus liikkeellä on. Hän oli vain vedellyt kuminauhaa, kun oli käsketty, ymmärtämättä miksi ja miten. Uimahallissa oli reipasotteinen uintivalvoja, joka pisti Ellan lämmittelemään kuminauhalla ennen uintia. Ja niin – Ella alkoi uida ilman olkapääkipua. Ja Ellahan ui. Monta kertaa viikossa. Pitkästä aikaa Ella pystyi liikkumaan ilman kipua! Liikkumaan niin, että väsyy ja hengästyy. Uimaan niin kauan, ettei altaasta pääse ylös. Ellan keho alkoi elää, parantua. Ellan mieli alkoi parantua. Minä pystyn. Minä osaan. Minä voin. Ja sitten. Uimahalli suljettiin. Paikka, jota oli tullut Ellan elämän pelastus, tie jälleen liikkuvaksi ihmiseksi. Henkireikä. Mitä nyt?

Tapahtumilla on tarkoituksensa

Ellan hyvin alkanut kuntoutuminen oli tyssätä uimahallin puutteeseen. Fysioterapeutti ehdotti Ellalle vaihtoehtoa : älykuntosali. Paineilmavastuksilla. Äly auttaisi harjoitteissa ja liikkeiden muistamisessa. Paineilmavastus hellisi niveliä ja lihakset saisivat kaivattua vastusta! Fysioterapeutti esitteli asian varovasti ja näennäisen puolihuolimattomasti, koska tiesi Ellan huonot kokemukset. Ellan ajatuksissa alkoi itää. Olisiko tässä minulle mahdollisuus? Fysioterapeutti taisi myhäillä – vaikka ei olekaan manipulatiivinen fysioterapeutti, se ei estä manipuolimasta ihmisen ajatuksia (hellästi:) Joskus on parempi antaa vain ajatuksen siemen, joka itää ja kypsyy aikanaan. Ihminen itse tekee valinnnan ja päätöksen, kun aika on kypsä. Niinpä Ella ylitti miltei suurimmat näkymättömät ”mielen esteensä” koskaan ja uskaltautui fyssarinsa kanssa salille. Alkuun harjoiteltiin varovaisesti. Keho ja mieli tutustui liikerataan, liiketunteeseen ja vastukseen. Kudokset saivat erilaista ärsykettä; nivelet, lihakset ja jänteet vetoa, työntöä, supistumista ja venymistä. Ensimmäisen kerran jälkeen fyssari kysyi varovasti: ”No miten meni?”. Ella taisi vastata murahtamalla vähän kiukkuisesti. No ?- fyssari ihmetteli. ”En tehnyt varmaan oikein, kun ei tuntunut kipuja missään.” Siinä kohtaa fyssari nosti lippuja salkoon. Tästä mennään Ellan kanssa ja lujaa!!! (Ella ei sitä itse vain vielä tiennyt). Lopulta, kun yhdessä harjoiteltiin fysioterapiassa perusjuttuja, Ella saattoi aloittaa oman harjoittelun kuntosalilla. Hän on matkalla, kuntoutumisen matkalla, liikkumisen matkalla. Kaiken ei tarvitse, eikä ole mahdollistakaan, tulla kuntoon heti, ei nyt eikä vielä hetkenkään päästä. Ella on kärsinyt kivuista kokon elämänsä. Fysioterpeutti ei voi luvata, että vaikka kuinka teet näitä harjoitteita, pääset kivuista kokonaan. Fyssari voi luvata kuitenkin, kunhan harjoitellaan maltilla ja tietyin periaattein, toimintakyky ja arjessa selviytyminen sekä ennenkaikkea elämänlaatu paranee.

Muutos Ellassa on huippua! Se nainen, joka lapsesta saakka on oppinut varomaan niveliään ja lopuksi kaikkea liikkumista ja tuli vastaanotolle jäykkänä, kipeänä, väsyneenä ja seisoi miten sattuu varpaat porautuen lattiaan. Se nainen sanoi ensimmäiseksi, että ”kyykkyyn en sitten mene”,  ”minä en sitten hahmota mitään”. Tämä nainen harjottelee nyt Kuntokamarilla monta kertaa viikossa omatoimisesti. Ella tekee kyykkyharjoitteluja kahvakuulan kanssa 😉 Penkkipunnerrusta tangolla ja lankkuharjoittelua lattialla (myös lattialle jumppaamaan menemisestä Ella piti alkuvaiheessa polvikipujen vuoksi mahdottomana 😉 Jopa hyvin hankalien sormien ja rannenivelten osalta tekniikka on saatu sellaiseksi, että harjoittelu on ”kivutonta”. ”heittomerkeissä” sen vuoksi, että Ellan elämässä ei mikään ole kivuonta, mutta kyse on siitä, että liike ei kipeytä enempää. Ella harjoittelee joka treenikerralla, jokaisessa harjoitteessa kehonhallintaa. Kehotietoisuuden ja kehonhallinnan tai tukilihastenkaan harjoittelu ei tarvitse olla eriytettyä harjoittelua, vaan voidaan sitoa muuhun harjoitteluun.

40 vuotta fysioterapiaa – asiakkaan terveiset meille fysioterapeuttikollegat!

Ellalla on käytännössä 40 vuoden kokemus fysioterapiasta asiakkaana. Ella kiteyttää fysioterapiakokemuksensa ulottuvan parafiinihoidoista älykuntosaliin. Ja siihen väliin mahtuvat hieronnat, vetohoitolaitteet, sähkökipuhoidot, ryhtiliivit, polvituet ja sinnetänne korjaamiset. Fysioterapia on yksi lääketieteellinen hoitomuoto – ja fysioterapian menetelmät nojaavat nykyään mitä vahvemmin tutkittuun näyttöön. Myös ymmärrys ihmisen anatomiasta, liikkeen mekaniikasta ja säätelystä, toimimisesta ja oppimisesta kokonaisuutena on lisääntynyt valtavasti, ja etenkin kivusta.

Asiakkaan kokemuksena Ella painottaa sitä, että ollaan asiakkaan kanssa samalla tasolla (ja samalla aaltopituudella oleminen auttaa vielä enemmän;). Se, että fysioterapeutti ei ainoastaan kuule, vaan kuuntelee. Ettei fysioterapeutti ainoastaan puhu, vaan keskustelee. Että fysioterapeutti sisimmässään haluaa viedä asiakasta eteenpäin. Että fysioterapeutti osaa vedellä oikeista naruista ilman, että asiakas huomaa. Että fysioterapeutti on valmis vaihtamaan myös omaa ”ajatteluaan” jos jokin ei toimi. Että fysioterapeutilla on kärsivällisyyttä ja aikaa.

Miten me fysioterapeutit kohtaamme asiakkaitamme joka päivä? Annammeko mahdollisuuden vai tuotammeko syyllisyyttä? Tuuppaammeko lempeästi vai luennoimmeko asiantuntijana? Perustelemmeko asiakkaalle vai latelemmeko ohjeita? Otammeko huomioon asiakkaan yksilölliset tarpeet oikeasti – odotammeko, että asiakkaat pystyvät ammentamaan fysioterapiamme meidän tahdilla vai pystymmekö muokkaamaan fysioterapiaamme siten, asiakas saa omaksua sen omalla tahdillaan? Loppujen lopuksi, joudumme työssämme nöyrtymään sen edessä, että aina emme voi auttaa, vaikka kuinka haluaisimme. Onnistunut kuntoutumisen tarina on kiinni niin monesta meistä riippumattomasta asiasta, vaikka kuinka olisimme ammattitaitoisia. Onnistuneeseen kuntoutumistarina riippuu henkilökemioista, asiakkaan odotuksista ja tavoitteista, asiakkaan aikaisemmista kokemuksista ja elämän historiasta, sen hetkisestä elämäntilanteesta aina taloudellisista asioista lähtien.

Ellan onnistumisen tarina on vasta alussa

Ellan ja fysioterapeutin tarina on vain yksi tarina. Jollakin tarina on toisenlainen.

Tarinaa ei olisi syntynyt ilman Ellan omaa sinnikkyyttä, asennetta ja halua muuttua. Yrittämään – vielä kerran. Fysioterapeutti ei voi yksin muutosta toteuttaa, vaan lähtökohta on aina asiakkaan oma halu, oma aktiivisuus. Kuntoutumisen tavoitteen realistisuus on tärkeä; onko täysi kivuttomuus realistinen tavoite? Vai se, että jaksan leikkiä lapseni kanssa? Jaksan osallistua lapseni harrastuksiin? Jaksan tehdä töitä? Pääsen rappuset ylös? Läheskään aina täysi kivuttomuus elämässä ei ole mahdollista. Täydellistä liikettä ei olekaan. Mutta aina, AINA on mahdollisuus parempaan elämään. Ja se on kiinni itsestä.

Ellan tarina ei ole kuitenkaan vielä valmis. Tarina on vasta alussa! Hän on ihmeissään, kun jalkoja ei enää arista. Ella on edelleen ihmeissään, kun kuntosaliharjoitelun jälkeen ei tulekaan kipeäksi 🙂 Hän jaksaa nousta rappusia. Pääsee saunan lauteille nousemaan paremmin. Ella on ihmettelee, miten keski-iässä voi olla paremmassa kunnossa kuin 25 vuotiaana. Ella tulee vielä kantamaan käsillään käsityökirjakasseja. Ella tulee lapioimaan ja kyykkimään porkkanamaallaan. Ellan palaa uimaharrastukseen hyvän lihaskunnon vauhdittamana. Ja kyllä, näen Ellan pyörälenkillä, näen Ellan kävelylenkillä, sitten joskus. Joku voi ulospäin ajatella että ”mitäs tuossa nyt”? Liike on mullistanut Ellan elämän – lopultakin!

Olemme koostaneet tämän blogikirjoituksen Ellan omista ajatuksista ja kokemuksista yhdessä. Mediassa saa jatkuvasti lukea isoista laihdutusprojekteista. Ellan toisenlainen onnistumisen tarina kertoo siitä, kun liike palaa elämään. Ella haluaa jakaa kokemuksensa Sinulle, joka ehkä kamppailet omien arjen hankaluuksien ja rajoitteiden kanssa. Sinulla on mahdollisuus – älä odota, että joku muu tekee sen Sinulle mahdolliseksi. Tee se itse itsellesi mahdolliseksi. Fysioterapeutti auttaa liikettä jatkumaan, silloin, kun siinä on haasteita. Liike on lahja ja oikeus, mutta se on myös velvollisuus. Jokaisella.

Joka tapauksessa, minä itse koen saavani tehdä tällä hetkellä parasta työtä, mitä voin kuvitella. Fysioterapia on paljon enemmän mitä sen kuvittelin olevan lähtiessäni opiskelemaan. Työtä ihmisenä ihmisen kanssa. Yksikin liikkeelle lempeästi tuupattu ihminen on voitto.

Arjen fysioterapeutti, Mervi

ps. ihanaista kevättä kaikille! Nauttikaa valosta ja luonnosta!

Kuntokamarin alkutaipaleelta – taustoja, mietteitä, seurauksia.

Blogirintamalla on ollut hiljaista ja tästä kohteliaita kommentteja olemmekin pariin otteeseen saaneet 🙂 Aktiiviset seuraajamme tietänevät syyn – Kuntokamarin laajentumisprojektin viimeinen vuosi vei asiakastyön ohessa kaiken ylimääräisen liikenevän aikamme ja energiamme: se meinasi hukuttaa myös kirjoittamisen palomme. Enimpien pölyjen laskeuduttua voinemme hieman avata ajatustemme arkkua ja päästää uudelleen blogimme lentoon.

Oi jos lottovoiton saisin?

Eihän siitä ole kuin muutama vuosi; kahvitauolla haaveilimme yhdessä lottovoitosta. Mitä kukin tekisimme, jos miljoonat tipahtaisivat taskuun? Silloin yksi meistä tuli sanoneeksi, ettei osaisi olla tekemättä töitä, mutta haluaisi perustaa kuntosalin – sellaisen, jossa olisi huomioitu erityisesti seniorit ja liikuntarajoitteiset, mutta jossa myös tavallisen, arkiliikkujan olisi helppo ja mutkaton omaa kuntoaan vaalia. Ja, että salilla saisimme jakaa sitä ammattiosaamista, mitä meillä fysioterapeutteina on. Saisimme auttaa ihmisiä ikään, sukupuoleen tai vaivaan katsomatta LIIKKUMAAN JA PYSYMÄÄN LIIKKEELLÄ PITKÄÄN! Voi näitä unelmia! Ja kuinka tuon unelman tulikin lausuneeksi meistä se yrittäjäpuolisko, joka lähtökohtaisesti suhtautuu uudistuksiin pessimistisesti jarrupoljinta pohjaan polkien.

Tuhannen taalan paikka

Tuolloin muutama vuosi sitten, sote-keskustelu oli ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Pienen yksityisen terveysalan yrityksen tulevaisuus tuntui olevan ”isoon kirkon” päättäjien käsissä. Tulevaisuudesta ei tiennyt – ei silloin, eikä nyt. Valtakunnassa on koko ajan puhuttu terveyspalvelujen yksityistämisestä. Harvinaisen selväksi on tullut, että pienillä itsenäisillä yrityksillä ei uudistuksissa tahdo olla jalansijaa. Vaatimukset sopimuksiin tulevat olemaan kovia – vain suuri voi pärjätä tässä kilpailutuksessa, mutta millaisin tuloksin? Herrain peliä – sanoisinko? Erilaiset työryhmien lausumat alkoivat viestiä: sotessa muuttuisi koko terveydenhuollon kenttä. Lääkärin lähetekäytäntö fysioterapiaan loppuisi? Kela-korvaukset loppuisi? Miten käy Kelan kuntoutuspäätösten? Raakaa priorisointia; Ketä kannattaa kuntouttaa? Kehen panostetaan? Asiakkaiden ja fysioterapeuttin arjen ponnistelut asiakkaan pysymiseksi kotihoitoisena eivät riitä. On tultava tulosta! On tultava kehitystä! Ja mahdollisimman halvalla. Sanotaan, että asiakkaille tulee valinnanvapaus; julkinen- ja yksityinen sektori olisivat tasaveroisia palvelunjärjestäjiä. ”Whaaat ??”. Yksityisen toimijan on katettava asiakkaista saatavilla tuloilla kaikki – ihan kaikki. Mitä tapahtuu, jos julkinen sektori ylittää budjetin? Meneekö se konkurssiin? No ei, kun sitten laaditaan lisäbudjetti ja siirretään varoja toisaalta. Millään ei ole väliä, kuin hinnalla. Ei edes lopputuloksella. Tuska oman ammatin ja valtakunnan terveydenhuollon järjestelmän puolesta on päivittäistä, mutta syvempää on tuska seurata miten järjestelmä kohtelee yhä rankemmin niitä, jotka ovat heikoimmilla; vammaisia ja vanhuksia.

Hatara ajatus oli alkanut kuitenkin itää – ammattia ja ammatitaitoa meiltä eikä kukaan voi viedä pois, kävi sotessa kuinka kävi. Voisiko sitä jotenkin jalostaa? Olisi ehkä aika perustaa seuraava yrityksen toiminnan kulmakivi.

Kahvipöytäkeskustelusta ei kulunut kauankaan, kun meille tehtiin tarjous. Tarjous, joka oli ”tuhannen taalan paikka” tyyliin nyt tai ei koskaan. Seinän takana olevat yrittäjät olivat myymässä omaa yli 100 neliön tilaansa ja kysäisivät olisiko meillä tiloille tarvetta. Voi apua! Tarjous oli enemmän kuin houkutteleva – puhtaat, uudehkot tilat aivan seinän takana, johon voisimme laajentua kohtuullisen pienin remontein. Joku viisas on joskus lausunut: ”aina täytyy haaveilla”. Ja nyt tuo haave alkoi muodostua konkreettiseksi – vaikka tarkoittikin tavallaan käänteistä lottovoittoa :/. Taas, kuten Fysiopulssin alussakin, kaksi maalaisjärkistä fysioterapeuttinaista otti laskimet käteen ja alkoivat pykätä haaveitaan luvuiksi. Haave muuttui ehkäksi – ehkä pikkuhiljaa jos:ksi – ja jos lopulta kyllä:ksi hienoisella riskillä kuorrutettuna.

Periksiantamattomalla ja perusteellisella projektisuunnittelulla ja itsepäisyydellä teimme sen mahdolliseksi, mitä pienessä maalaiskunnassa varmasti on katsottu tuhoon tuomituksi. Ilman kehuskelua, mutta pienellä ylpeydellä voimme kertoa, että kahden naisen ”nyrkkipaja” on 13 vuoden aikana jalostunut 5 fysioterapeutin laadukkaaksi fysioterapialaitokseksi – sisältäen nyt myös viimeisintä teknologiaa olevan älykuntosalin. Erään arvokkaan vanhan herran ihmettelevin sanoin; ”ja kaikki tämä käsillä tehdyllä työllä saatu aikaan”. Niinpä. Miksi? Miksi? Olisimmehan voineet jatkaa samalla tavalla? Helpommalla elämällä? Olla käyttämättä varoja massiiviseen investointiin? Me olemme yrittäjiä. Emme osaisi olla tekemättä. Inhoamme laakereillamme lepäämistä. Työhön leipääntymistä pelkäämme ylikaiken. Terveysalalle hakeutuvat ihmiset ovat alalla pääosin intohimosta, halusta auttaa, halusta viedä ihmisiä eteenpäin. Palkat eivät fysioterapeutiksi houkuttele, halu alalle on sisäsyntyistä. Tuota paloa emme halunneet sammuttaa, vaan mennä eteenpäin.

Huipputiimin trossausta silläkin uhalla, että pohjanmaalla on vaarallista olla ”ylypiä”

Meillä on ollut Sarin kanssa vahva tiimi alusta lähtien. Erilaisuutemme tekee meistä vahvan: kummallakin on oma luonteensa ja vahvuutensa, silti luonteemme taipuvat myös kompromisseihin. Yhteinen vahva visio jo Fysiopulssin perustamisajoilta on kantanut ja kantaa yritystämme edelleen.  onneksemme löytäneet oikeanlaiset eri alojen ammattilaiset ympärillemme, joilta olemme saaneet apua yrittäjyyden alkuajoilta lähtien. Sillä, vaikka voimme sanoa olevamme ammatissamme hyviä, niin yrittäjinä meidän on pitänyt mennä persus edellä puuhun eikä latvaa taida vieläkään näkyä. Huipputiimi on kasvanut hiljalleen, olemme saaneet ympärillemme kolme loistavaa työntekijää, jotka ovat uskaltaneet ottaa riskin tulla kahden naisen yritykseen töihin. Ja nuo kolme ovat kyllä niin meidän työperhettä – niinkuin ovat olleet jokainen Fysiopulssin matkanvarrella meillä töitä tehneet. Parhaat olemme saaneet valita!

Pieni intensiivinen työyhteisö on aina lujilla, kun työpaikalla isot asiat muuttuvat. Muutosstressi ei koske vain yrittäjiä, yhtälailla se koskettaa ja heijastuu työntekijöihin. Muutos on kuitenkin helpompi ottaa vastaan, kun saa olla jotenkin osa projektia, toteutusta. Kuntokamarin ensimmäinen yhteinen suunnittelupalaveri hoidettiin Uumajan laivan kabinetissa; meidän kaikkien tehtävänä oli ollut tehdä omat haave- ja unelmakartat uusien tilojen käyttöä koskien. Omia suunnitelmia oli tarkoin varjeltu salassa. Esitysten lävähtäessä pöydälle, oli selvää, että suunitelmat veivät meitä vahvasti kohti yhteistä unelmaa. Kuntokamari -nimi oli kahdessa suunitelmassa juuri samanlainen – ei tarvinne mainita, keiden suunitelmissa nimet olivat samanlaiset.

HURahtaminen ÄLYkuntosaliin

Tulevan Kuntokamarin toiminnan sisältö alkoi hahmottua ja liiketoimintasuunnitelma kirkastua. Kuntokamari tulisi jalostamaan meidän ammattitaidon entistä paremmin asiakkaiden käyttöön ja kuntoutumisella olisi jatkumoa. Kaiken keskiössä on kaikenikäisten ihmisten omatoiminen liikkuminen ja aktivoituminen – liikkumista rajoitteista huolimatta, tai ilman niitä. Rajoitteiden kanssa me fysioterapeutit voimme auttaa ja etsiä ratkaisuja.

Miksi kuntosali? Yhteiskunnassa on tiedostettu tulevaisuuden ongelmat: väestön ikääntyminen, elinaikaennusteen kasvaminen, vaatimus mahdollisimman pitkään kotona asumisesta sekä työikäisen väestön huonovointisuus. Lisäksi joka ammattialaa ja jokaisen arkielämää koskettavat digitalisaation ja nykyjan ”helpon elämän” tuomat fyysiset haasteet – turha sitä on kieltää! Olemme sen tosiasian edessä, että arki-ihmisen on alettava liikkua ja vahvistaa kroppaansa, muutoin maan vetovoima vetää nenän maahan ennen aikojaan. Lihasvoima on asia, mikä nykyihmisellä ei saa luontaista ärsykettä samoissa määrin kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Lihasvoima on puolestaan yhteydessä kehon kannatteluun, liikkeen tuottamiseen tai hallitsemiseen. Lihasvoiman yhteys ikääntyvien tasapainoon, toimintakykyyn ja kotona pärjäämiseen on kiistaton. Etenkin kaupungeissa on paljon kuntosalitarjontaa. Suurin osa kuntosaleista kuitenkin houkuttelevat asiakkaita, jotka treenaavat kovaa, tavoitteellisesti tai ovat isojen elämäntapamuutosten käännekohdissa. Tämä asiakasryhmä on kuitenkin vain pieni osa meistä kaikista, jotka liikettä tarvitsevat. Suurin osa ihmisistä jättää ylittämättä kuntosalin kynnyksen, koska se on niin korkea; pitääkö sielä olla trikoot päällä, jaksaa paljon, mitä jos en osaakaan, mitä jos sattuukin jotain, mitä jos en halua tehdä kovaa harjoittelua, haluan vain tehdä perusharjoittelua jolla huollaan kroppaani? Älykuntosali vastaa siihen arki-ihmisen ja arkiliikkujan tarpeisiin. Fysioterapeutin ammattiaidolla olemme saatavissa, mikäli kompastuskiviä liikkumisen varrella tulee. Jos haasteita on jo aloittaessa, niin tuuppaamme lempeästi alkuun.

Kokkolalainen HUR -älykuntosalilaitteiden valmistaja vakuutti meidät referensseillään. Tehdas- ja kuntosalivierailukäynti vahvisti päätöstämme laitevalinnasta. HUR laitteiden paineilmavastus tuntuu myös paljon kuntosalilla käyneen ”käteen” erikoisen mukavalta. Laitteiden saavutettavuus ja liikeradat ovat suomalaiseen kehoon sopivia. Juuri äly tekee salistamme erityisen – harjoittelusta saa halutessaan todella helppoa. Tässä, jos jossakin, älyn käyttö on järkevää (myös Laihialla 😉 – perusharjoitusohjelma voidaan luoda älyrannekkeelle, joka säätää sinulle omat säätösi ja vastuksesi halutun mukaisesti. Näytät vain rannekkeen laitteelle ja harjoittelet. Sinun ei tarvitse muistella, millä vastuksella teit viimeksi, missä asennossa selkänoja pitikään olla, kuinka monta toistoa sinun pitikään tehdä tai kuinka monta olitkaan jo tehnyt? Harjoitusohjelma voidaan ohjelmoida siten, että se huolehtii etenemisestä – ettet jauha samoja vastuksia vuositolkulla pääsemättä mihinkään. Pystyt itse seurata kehittymistäsi ja harjoitteluasi omalta koneeltasi. Tokikin hintalappu kotimaisen valmistajan laitteissa oli raskaampi kuin ulkomaisen valmistajan. Muuta niinkuin yrittäjä toivoisi paikallista kannattettavan, mekin näimme kotimaisuuden yhtenä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä.

Kiitollisena kaiken uuden äärellä

Syyskuun alun avajaistet tuntuivat tulevan juosten vastaan, vaikka valmistautumista oli tehty hyvin jo ennakkoon. Meille jokaiselle täälä Fysiopulssissa oli haasteellista omaksua alati kiihtyvällä vauhdilla uutta asiaa laitteiden, ohjelmoinnin, palvelukäytänteiden ja itse toimintojenkin suhteen, puhumattakaan markkinoinnista ja muista kommervenkeistä. Mutta sitähän pienyrittäjyys parhaillaan on – kukaan ei sano, kuinka joku asia pitäisi järjestää, vaan itse saimme luoda palvelukäytänteet sellaisiksi kuin parhaimmiksi näimme. Alussa varmasti tuli kompasteltuakin, mutta näppärä korjaa virheensä. 5 henkinen tiimimme on siitä hyvä, että meitä on porukassa 5 erilaista, erilaisin vahvuuksin. Kun sen ymmärtää, että itse ei aina tarvitse osata ja tietää kaikkea – yrittäjänäkään.

Kohta puoli vuotta Kuntokamarin HURinoiden oltua asiakkaiden käytössä, voimme sanoa, että päällimäinen tunne on kiitollisuus. Kiitollisuus eteenpäin menevästä, mutta pystyssä pitävästä ja hurtilla huumorilla höystetystä työyhteisöstä. Työyhteisö joka kirjaimellisesti on tukiverkko. Suurimpana meillä kaikilla kuitenkin on kiitollisuuden tunne teistä hyvät asiakkaat! Te, jotka ennakkoluulottomasti olette lähteneet tähän meidän ÄLYhyvään liikkumisen matkaamme mukaan. Ammatti-ihmisenä, fysioterapeuttina, koen todella suurta kiitollisuutta ja ylpeyttä, kun Kuntokamarin ovesta rohkenee tulla uusi ihminen tutustumaan paikkaan sanoin: ”minä en koskaan ole kuntosalilla käynyt, enkä tiedä, enkä osaa mitään”. Se, että näillä sanoilla rohkenee tulla paikkaan tutustumaan, on suurimman liikkumisen kynnyksen ylittänyt, Toivoaksemme tuo kynnys Kuntokamarilla on mahdollisimman matala. Kuntokamarilla ei ole huonoa harjoittelijaa – kaikki liike on eteenpäin tuli sitä usein tai harvoin, nopeasti tai hitaasti, vähän tai paljon.

HUR Oy:n sanoin; ”Voima kuuluu kaikille”, mutta me haluaisimme lisätä, että ”liike kuuluu kaikille”!

Näillä ajatuksin, olkoon blogitaipaleemme jälleen viritelty käyntiin. Pysykäähän kanavilla!

Mervi

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi